Asiantuntijuusseminaarin tavoitteet
Tavoitteena on tarkastella omaa asiantuntijuutta ja pohtia opettajuuden kehittymistä opintojen aikana suhteessa kasvatustieteen maisterin tutkinnon tavoitteisiin sekä opettajuuden ydinosaamisalueisiin.
Maisterin tutkinnon suoritettuaan opiskelija:
- on muodostanut kokonaiskuvan ihmisen kasvusta, kehityksestä ja kasvu- ja oppimisympäristöstä, kasvatuksen muodoista ja koulutusjärjestelmistä sekä rakentanut johdonmukaisen oman kasvatusfilosofian
- pystyy jäsentämään kasvatuksen ja koulutuksen ilmiöitä systeemisesti integroiden erilaisia kokemuksellisia, tieteellisiä ja käytännöllisiä näkökulmia
- osaa tunnistaa, eritellä, ratkaista ja arvioida asiantuntija-alueeseensa liittyviä tieteellisiä ja käytännöllisiä ongelmia ottaen huomioon ratkaisujen kasvatukselliset, eettiset ja yhteiskunnalliset vaikutukset
- osaa toimia tehtäväalueensa kehittämiseksi ja hankkia jatkuvasti tehtäväalueella tarvittavaa tieteellistä ja käytännöllistä tietoa
- on kykenevä opetuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin itsenäisesti ja työyhteisön jäsenenä
- omaa tieteellisen jatkokoulutuksen edellyttämät valmiudet
Opettajuuden ydinosaamisalueet asiantuntijuusseminaarin näkökulmasta:
Lähteenä Jyväskylän yliopiston OKLV221-kurssin oppimisympäristö Peda.netissä

- Eettinen osaaminen: Opiskelija pystyy tunnistamaan ja analysoimaan toimintaansa eettiseltä kannalta ja toimimaan ristiriitatilanteissa eettisten periaatteiden pohjalta.
- Intellektuaalinen osaaminen: Opiskelija perustaa toimintansa ja ammatillisen kehittymisensä tieteelliselle ajattelulle.
- Viestintä ja vuorovaikutusosaaminen: Opiskelija haluaa ja kykenee toimimaan yhteistoiminnallisesti vuorovaikutustilanteissa ja ryhmissä. Opiskelija on kykenevä ja kiinnostunut kuuntelemaan toista ja kykenevä viestimään erilaisissa vuorovaikutussuhteissa.
- Kulttuurinen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen: Opiskelija kykenee arvioimaan yhteisön arvoja ja toimintakäytänteitä ja osallistuu niiden kehittämiseen, esim. kykenee näkemään asioita toisin, arvioimaan ja muuttamaan niitä. Opiskelija tunnistaa koulua ja kasvatusta koskevia käytänteitä ja monikulttuurisuuden ilmentymiä.
- Pedagoginen osaaminen: Opiskelija kykenee suunnittelemaan, toteuttamaan, eriyttämään, arvioimaan ja kehittämään erilaisia oppimisprosesseja.
- Esteettinen osaaminen: Opiskelija ymmärtää ihmisen kehollisena olentona, jolla on mahdollisuus kokonaisvaltaiseen moniaistiseen ympäristön kokemiseen. Hän pystyy luomaan välitöntä ja ennalta määrittelemätöntä aistimista merkitsevän esteettisen todellisuussuhteen ympäröivään maailmaan.
Lähteenä Jyväskylän yliopiston OKLV221-kurssin oppimisympäristö Peda.netissä