Jyväskylän kristillinen koulu on valtion rahoittama yksityiskoulu, jonka arvopohja perustuu vahvasti kristilliseen elämänkatsomukseen.  Arvoissa korostuvat kohtaamisen pedagogiikka, turvallisuus sekä laadukas opetus. Vaikka kyseessä on erityiseen maailmankatsomukseen perustuva koulutus, myös kristillisen koulun on noudatettava valtakunnallisen opetussuunnitelman sisältöjä ja tavoitteita. Näin ollen koulussa opiskellaan samat oppiaineet ja sisällöt kuin muissakin suomalaisissa kouluissa. (Jyväskylän kristillinen koulu, 2022.)

Kristillisyys näkyy koulussa muun muassa käytäville ripustettuina Raamatun lainauksia sisältävinä julisteina, luokkien omina sekä koulun yhteisinä rukoushetkinä sekä pyhäpäivien kristillisten juurten korostamisena. Opettajien keskuudessa kristillisyys näyttäytyi ensisijaisesti henkilökohtaisen uskon ja lähimmäisen rakkauden painottamisen näkökulmista.

On kuitenkin syytä huomioida, että nämä piirteet eivät ole yksinomaan kristillisiä. Koulussa opiskeleva oppilas saattaa helposti yhdistää uskonnollisuuteen liittyvät positiiviset ominaisuudet ainoastaan osaksi kristinuskoa huomioimatta uskontojen ja kulttuurien moninaisuutta. Niemi (2010) ja Ubani (2010) kuvaavat artikkeleissaan rajanvetoa opettajan henkilökohtaisen uskon ja kokonaisvaltaisen uskontokasvatuksen välillä erittäin haastavaksi.

Niemi (2010, 20–22) tuo esille opettajan erityisen vastuun vallankäyttäjänä ja kasvatusalan asiantuntijana uskontokasvatusta toteuttaessa. Hän kuvaa opettajan työtä eettisyyden ja yksilöllisyyden näkökulmista ajoittain ristiriitaiseksi, sillä auktoriteettiroolin yhdistäminen omaan persoonaan voi luoda jännitteitä objektiivisen tiedon, kulttuurin sekä henkilökohtaisen maailmankatsomuksen välille.

"Miksi se on täällä koulussa, jos se ei usko Jumalaan?
"Ei täälläkään kenenkään ole pakko olla kristitty. Jokainen saa itse päättää, mihin uskoo"
"Mutta kyllä siihen aika paljon kannustetaan"

Omassa työssäni nämä haasteet ilmenivät erityisesti erään oppilaan kanssa käydyssä keskustelussa, jossa oppilas toi esille ristiriidan toisen oppilaan maailmankatsomuksen ja koulun yleisen aateilmapiirin välillä. Tämä keskustelu herätti myös minussa kysymyksen siitä, missä raja opettajien yksilöllisen uskon esille tuomisen ja oppilaan ennalta määrättyyn maailmankatsomukseen ohjaamisen välillä kulkee. Usein oppilaat kuitenkin kuvasivat uskonnon olevan heille luonnollinen ja yhteisöllisyyttä luova asia, joka ei ole esteenä heidän vapaalle itseilmaisulleen tai identiteetilleen.Myös Ubani (2010, 43–45) lähestyy teemaa kasvatuksen kokonaisvaltaisuuden näkökulmasta tarjoten ratkaisuja erityisesti uskontokasvatukseen liittyvien ristiriitatilanteiden käsittelemiseen. Hän kuvaa lapsen maailmankatsomusta asioiden tilannesidonnaisena jakamisena merkityksellisiin ja merkityksettömiin. Näin ollen lapsen käsitys uskonnollisuudesta, eettisyydestä, yhteiskunnasta ja ihmissuhteista perustuu aatteellisuuden sijaan vahvasti luontaiseen mielenkiintoon ja pyrkimykseen selittää ympäröivää maailmaa.

Lapsilähtöisyys ja elämyksellisyys ovat avainasemassa merkityksellisen oppimiskokemuksen luomisessa. Lapsen omaa mielenkiintoa, pohdintaa ja kyseenalaistamista on erityisesti uskontokasvatuksessa pyrittävä kannustamaan, jotta opetuksessa käsiteltävät asiat ovat lapselle merkityksellisiä. Mielenkiinnon tukahduttaminen ja ”ylhäältä annettujen” sääntöjen korostaminen voivat johtaa negatiiviseen käsitykseen niin uskonnollisuudesta kuin oppilaan omasta pystyvyydestä. (Ubani 2010, 45-47.)