Jäätutkimus... vkolla 6.
Jäätutkimuksen valmistelussa opettaja suunnitteli tutkimuksen järjestämiseen vaadittavan ajan ja tutukimuksen kulun. Opettajana minun piti miettiä miten aloitamme oppimiskokonaisuuden. Päätin siis, että tutkimme ensin veden eri olomuotoja ja keskustelemme aiheesta. Minulla oli luokassani myös paloja, joilla saatoin näyttää vesimolekyylin muodon ja mitä se sisältää. Kirjoitimme ympäristöopinvihkoihin näitä tietoja ja piirsimme vesimolekyylin kuvan. 1. oppitunnin lopussa laitoimme vettä jääpalapusseihin ja isoon pakastamista kestävään astiaan seuraavaa oppituntia varten. Samalla keskustelimme, mitä vedelle pakastimessa tapahtuu.
Jäätutkimus oli mukava järjestää. Oppilaiden mielestä oli äärimmäisen mielenkiintoista seurata mitä jääpaloille tapahtuu, mikä sulaa nopeimmin ja kuinka paljon vettä jääpalasta muodostuu.
Jäätikön tutkiminen olikin jännittävää. Suolan tiputtaminen jäätikön keskelle aiheutti hämmenystä ja oli erittäin mielenkiintoista.
Tutkimuslomake ei ollut aivan onnistunut, mutta kaikki tarvittavat elementit siitä kuitenkin löytyi. En ole kovin lahjakas piirtämään, mutta oppilaani onneksi osaavat jo lukea kuviani, joten tutkimuslomakkeen läpi lukeminen sujui hyvin.
-Hellin

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin