Árktalaš guovllu kárta oahpisin. Arktisen alueen kartta tutuksi. vkolla 7.

Aloitimme alueeseen tutustumisen karttapallon kautta, eli sijoitimme arktisen alueen ensin maapallolle. Arktisen alueen karttaan tutustuimme maiden nimien ja lippujen kautta. Olin ommellut maiden liput kankaasta ja kirjoittanut maiden nimet kankaille. Oppilaat lukivat maan nimen ja itsenäisesti aluksi etsivät mikä lippu kuuluu millekin maalle. Todella hyvin he tunsivat pohjoismaiden liput sekä muutaman muun mm. jääkiekkoon liittyvän maan lipun, ja hienosti osasivat kartallekin monta maata sijoittaa. Tutkimme tekemääni karttaa ja mietimme ikijään tulevaisuutta ilmastonmuutoksen keskellä. Muistelimme aiemmalla viikolla tekemäämme jäätutkimusta ja kuinka jäätiköt sulavat lämpenevän ilmaston ja erilaisten ihmisten tekojen kautta. Keskustelimme tietenkin myös arktisen alueen eläimistä ja niiden asuinympäristöistä arktisella alueella.

Keskustelu kartan ympärillä rönsyili moneen suuntaan, mutta sehän ei mitään haittaa. On tärkeää ja opetussuunnitelman tavoitteidenkin täyttävää antaa oppilaiden jakaa tietojaan ja keskustella, kyseenalaistaa toistensa sanomisia.

Karttaa, lippuja ja maiden nimikankaita voi minulta lainata :)

-Hellin

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin