Vuorovaikutusosaaminen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen
Kurssin jälkeen pohdin vuorovaikutuksen näkökulmasta, miten sitten voisin vuorovaikutuksen avulla luoda tulevassa työssäni luokaan tasavertaisen ilmapiirin, jossa erilaisuus hyväksytään ja sitä arvostetaan? Oppilaita kohdatessa opettajan on mielestäni tärkeää ymmärtää oma asemansa esimerkkinä hyvistä vuorovaikutus käytänteistä ja tasavertaisuudesta. Lisäksi koen, että opettajan on tärkeää ymmärtää vuorovaikutuksen merkityksellisyys ja tarkoitus kasvatus -ja opetustyössä esimerkiksi vuorovaikutuksessa vallitsevien päällekkäisten jännitteiden vuoksi. Oppilaan ja opettajan välisessä vuorovaikutussuhteessa joudunkin opettajana miettimään esimerkiksi missä määrin tuen ja ohjaan oppilaitani opetuksessa ja toiminnassa tai luotan heidän itsenäiseen toimintaansa ja kykyyn suoriutua itse.
Toisaalta joudun myös miettimään missä suhteessa osoitan välittämistä tai pitäydyn asia keskeisessä opetuksessa, miten viestin hyväksymistä oppilaan itsensä ilmaisemaa kehitystä kohtaan tai keskityn suoritusten arviointiin sekä mitä asioita kerron ja mitä jätän kertomatta osana opetusta. Ajattelen näiden olevan keskeisiä asioita mietittäväksi luokan ilmapiirin ohjaamisessa kohti erilaisuuden sallimista, arvostamista ja toisista huolehtimiseen ohjaavaa kulttuuria. Opettajan on osattava teoillaan tehdä näkyväksi tasavertaisuus luokassa, niin opetuksen yhteydessä kuin kohtaamisissa ja pyrkiä luomaan sellainen arvomaailma luokkaan joka ohjaa oppilaat noudattamaan yhteisä pelisääntöjä ja ymmärtämään perustelut niiden takana. Lisäksi opettajan tulisi pyrkiä saamaan myös oppilaat ymmärtämään, että kaikissa on jotakin erilaista ja se on myös hyvästä. Opettajan tulisi myös uskaltaa kehittää myös koulun toimintakulttuuria kohti erilaisuutta sallivaa ja arvostavaa tapaa ajatella.
Koenkin kurssin jälkeen vuorovaikutuksen kannalta tärkeäksi myös moninaisuuteen liittyvässä osaamisessa työyhteisön tuen. Mielestäni olisi tärkeää, että myös työyhteisössä pyrittäisiin tiedon jakamisen ja vuorovaikutuksen kautta jakamaan tietoa moninaisuuden huomioimisesta. Sen sijaan, että jotkut asiat koettaisiin vaikeiksi työpaikalla olisi hyvä pyrkiä luomaan ilmapiiriä, joka kannustaa kysymään ja auttamaan toisia kun joku kokee olevansa sellaisten asioiden äärellä joita ei ymmärrä. Mietin, että tästä hyvä esimerkki voi olla, jos luokassa on esimerkiksi oppilas, jonka diagnoosi edellyttää tukitoimien tarkkaa huomioimista luokassa eikä opettaja koe osaavansa riittävästi. Tällöin olis hyvä, jos työyhteisössä olisi sellainen ilmapiiri, että opetaja voisi pyytää neuvoa tai apua työyhteisöstä. Lisäksi mietin, että moninaisuuteen liittyvässä osaamisessa on tärkeää, että opettaja osaa huomioida vuorovaikutuksessa sensitiivisesti oppilaat ja vanhemmat, eikä tee mitään yleistyksiä tai ennakko-oletuksia oppilaiden taustoista.