Koeajo ja tarkastukset

Koeajon suorittaminen liikenteessä

Koeajo liikenteessä suoritetaan aina erityistä varovaisuutta noudattaen!

Koska kyseessä on turvallisuusvaruste, tulisi ennen koeajoa haastatella asiakasta ainakin sen verran, että voidaan tehdä valinta koeajamisen ja jarrujen mekaanisen kunnon tarkastuksen välillä. Jos asiakkaan kuvauksesta käy ilmi, että vika ei ole mahdollisesti ajoturvallisuutta vaarantava ja esimerkiksi esiintyy vain tietynlaisessa ajotilanteessa, on hyvä käydä koeajolla. Asiakkaasta riippuen, on joskus hyvä ottaa asiakas mukaan koeajolle.
Jos vika vaikuttaa jo asiakkaan kuvauksen perusteella ajoturvallisuutta vähentävältä, on syytä siirtyä jarrujen tarkastukseen korjaamon sisällä.

Usein koeajo voidaan suorittaa työnjohtajan/asiakaspalvelijan toimesta jo ajanvarausvaiheessa. Jarrujen yksityiskohtainen tarkastus vaatii kuitenkin aina ajanvarauksen toiselle päivälle, minkä vuoksi asiakas joutuu mahdollisesti ajamaan viallisella autolla. Tämän vuoksi koeajo ja sen perusteella annettava ohjeistus asiakkaalle auton käytöstä liikenteessä on tarpeen.

Koeajolla aja autoa liikennesääntöjä noudattaen ja riittävästi reagointiaikaa jättäen, jos jarruissa onkin ajoturvallisuutta vähentäviä vikoja. Käytä itsellesi tuttua koeajoreittiä, jossa tiedät olevan sopivasti koeajoon tarvittavia vaihtelevia tieosuuksia.

Sähköisiä vikoja etsittäessä koeajolla tarvitaan usein diagnoositestilaitetta, mikä asettaa omat haastensa ajoturvallisuudelle. Kuljettajan tulisi aina keskittyä ajamiseen, minkä vuoksi testilaitetta käyttämään tai autoa ajamaan tarvitaan aina toinen kuljettaja. Se voi olla toinen asentaja tai jossain tapauksessa asiakas itse.

Pohdittavaa koeajoon liittyen

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Asiakas tuo korjaamolle ja kertoo seuraavanlaisia viankuvauksia. Mitä teet?

Jarrut tuntuvat olevan kokoajan päällä ja etupyörät ovat todella kuumat ajon jälkeen.





Jarruista on alkanut kuulumaan korkeaäänistä "vikinää" jarruttaessa.





Jarruista on alkanut kuulumaan voimakasta "kahnutusta" ajettaessa ja erityisesti jarruttaessa.



Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä