Koulukohtaiset kurssit

Koulukohtaiset kurssit

Koulukohtaiset syventävät kurssit

  1. Minä, me ja muut–sosiaalipsykologia (PS6)

Kurssin tavoitteena on perehtyä tutkimukseen yksilön käyttäytymisestä ryhmässä, erilaisista ryhmistä, ryhmien muodostumiseen ja kehitykseen vaikuttavista tekijöistä. Kurssin keskeisimpiä painopisteitä on vuorovaikutuksen tarkastelu sekä yksilönkehitykseen liittyvissä että yksilön ja ryhmän sekä ryhmänsisäisten että ryhmienvälisten tilanteiden arvioinnissa. Opiskelun tavoitteena on myös antaa mahdollisuuksia kehittää omia vuorovaikutustaitoja taitoja sekä ymmärrystä sosiaalisten suhteiden ja niiden merkitysten arvioinnissa. Kurssi arvioidaan opiskelijan halun mukaan suoristusmerkinnällä (S) tai numeroilla.

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • ymmärtää ihmisen psyko-fyysis-sosiaalisena toimijana, ympäristöönsä ja vuorovaikutuksellisiin yhteyksiinsä sidoksissa olevana erilaisten ryhmien jäsenenä
  • ymmärtää, miten sosiaalipsykologiassa tutkitaan ihmistä ja hänen toimintaansa
  • tietää ja ymmärtää sosiaalisessa kentässään vaikuttavien ryhmien merkityksen
  • ymmärtää oman toimintansa vaikutuksia erilaisten ryhmien dynamiikassa.

Keskeiset sisällöt

  • sosiaalipsykologian keskeiset käsitteet, esimerkiksi ryhmä ja roolit
  • ryhmien määrittely ja ryhmädynamiikkaan perehtyminen
  • sosialisaatio, vaikuttamisen psykologia, vallankäyttöön liittyvä psykologia

2. Ihminsen mieli ja media - mediapsykologia (PS 7)

Mediapsykologia on uusi tieteenala. Kurssin tarkoituksena on perehdyttää opiskelijoita siihen, mitä mediapsykologia on. Kurssilla tarkastellaan omaa kosketusta mediaan ja median vaikutusta mielenmaiseman kehittymiseen. Medialukutaidon ja kulttuurisen lukutaidon kehittymisen tavoitteena on valmius hallita omaa mielenmaisemaansa. Tarkasteluviitekehyksen muodostavat mm. kognitiivisen psykologian piirissä tehdyt nykytutkimukset tiedonkäsittelystä. Kurssin aiheaineisto kootaan ajankohtaisista mediatapahtumista ja sisältö kytkeytyy useisiin psykologiatieteen osa-alueisiin.

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija • ymmärtää, mitä mediapsykologia-käsitteellä tarkoitetaan • ymmärtää, miten media vaikuttaa osana elettävää todellisuutta • ymmärtää, kuinka tärkeää on tunnistaa median vaikutus ja pyrkiä itse luomaan autonominen suhde ympäröivään mediamaailmaan • tietää ja tuntee mediapsykologian keskeistä terminologiaa • kykenee arvioimaan erityisesti nykyisen median välittämän tiedon luotettavuutta.

Keskeiset sisällöt

Mediapsykologian lähialueiden kartoitus, esimerkiksi mediatiede, informaatiotutkimus ja kognitiotiede • kognitiivisen psykologian tiedonkäsittelyä koskevia teorioita • vaikuttamisen psykologian keskeisiä teemoja • identiteetin kehitykseen liittyviä teemoja, esimerkiksi nuorisokulttuurit, muoti ja trendit • kulttuurinen mediamurros ja sen myötä kehittyvä media- ja kulttuurinen lukutaito. Kurssi arvioidan suoritusmerkinnällä (S).

3 .Kirjoituksiin!–kertauskurssi (PS8)

Kurssin aikana kerrataan psykologian keskeiset sisällöt, syvennytään ajankohtaisiin teemoihin ja valmistaudutaan ylioppilaskirjoituksiin. Kurssi arvioidaan suositusmerkinnällä (S).