HIRSILÄN VANHEMPAINYHDISTYS RY
Hirsilän vanhempainyhdistys ry on perustettu vuoden 2007 lopulla. Se kuuluu Vanhempainliittoon 1300 muun päiväkodeissa, kouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa toimivan vanhempainyhdistyksen kanssa. Vanhempainyhdistys on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka talous rahoitetaan erilaisten tapahtumien myyntituotoilla, varainkeruulla sekä lahjoituksilla. Tuotoilla tarjotaan Hirsilän koululaisille päivittäiset xylitol-pastillit sekä avustetaan mm. oppilaiden opintoretkiä. Järjestämme myös tapahtumia koko kylälle.
Hirsilän vanhempainyhdistyksen säännölliseen toimintaan kuuluu osallistuminen Kodin ja koulun päivään sekä järjestää koulun oppilaille disco. Kaikille avoimia tapahtumia ovat koululla järjestettävät HelmiHulinat ja Orikirppu tapahtuma. Vanhempainyhdistys tekee kasvatusyhteisön lisäksi yhteistyötä mm. Hirsilän Pyrkivä ry:n, Hirsilän kylät ry:n, Oriveden 4H-yhdistyksen, muiden Oriveden vanhempainyhdistysten, MLL Oriveden yhdistyksen sekä Oriveden kaupungin kanssa.
Hirsilän vanhempainyhdistyksen hallitus kokoontuu Hirsilän koululla n. 7 kertaa vuodessa. Hallituksen kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenille, joten jäsenet tervetuloa vaikuttamaan toimintaan. Hirsilän vanhempainyhdistykseen voit kuulua, vaikka sinulla ei olisikaan lasta Hirsilän koulussa, kunhan täytät ja palautat jäsenhakemuksen. Jäsenyys on maksuton.