Myllylän päiväkoti

Tervetuloa Myllylän päiväkotiin

Mannerheimin lastensuojeluliitto perusti Orimattilan Käkeläntielle ensimmäisen Lasten Seimen vuonna
1945. Myöhemmin se muutti Erkontielle ja muuttui kunnalliseksi vuonna 1972.
Nykyisiin tiloihin Myllylän alueelle muutettiin vuonna 1981 ja nimeksi tuli Myllylän päiväkoti. Toimintakauden 2012-13 aikana päiväkodissa tehtiin peruskorjaus ja taloa laajennettiin yhden ryhmän verran. Kesällä 2020 päiväkodin pihalla tehtiin remontti, jossa leikkivälineet uusittiin ja pihamaa koki muutoinkin muodonmuutoksen.

PÄIVÄKOTIMME TOIMINTAPERIAATTEET

Toteutamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta lapsia osallistaen, positiivisessa, kannustavassa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Haluamme antaa lapsille aikaa elää tätä hetkeä ja nauttia tästä päivästä. Lämmin vuorovaikutus ja aikuisten vuorovaikutuksen laatu ovat asioita, joissa haluamme kehittyä koko ajan.

Jokainen hetki on yhtä tärkeä oppimishetki, lapsi oppii koko ajan:
-havainnoimalla kaikilla aisteillaan
-leikkimällä
-kokemalla
-kokeilemalla
-tekemällä

Päiväkodin päivittäiseen toimintaan sisältyy sekä spontaania, omaehtoista leikkiä ja puuhailua, että monipuolista ohjattua yksilö- ja ryhmätoimintaa.

Liitteet:

Tervetuloa Myllylän päiväkotiin

Yhteystietoja

Päiväkodin johtaja 
Tanja Vainio
puh. 044 781 3618
etunimi.sukunimi@orimattila.fi
toimisto Myllylän päiväkodissa

Apulaisjohtaja
Minna Hujanen
puh. 040 846 3415
etunimi.sukunimi@orimattila.fi


MYLLYLÄN PÄIVÄKODIN RYHMÄT

Muurahaiset, esiopetus
puh. 040 702 9139

Heinäsirkat, 3-5 - v
puh. 040 702 9268

Kimalaiset, 3-5 - v
puh. 044 781 3854

Leppäkertut, alle 3-v
puh. 044 781 3729

Osoite:
Myllykuja 3
16300 Orimattila

MYLLYLÄN KOULUN ESIOPETUS

Satuhiiret
puh. 044 781 3572

Loruhiiret
puh. 781 3528

Osoite:
Seulakuja 10
16300 Orimattila


JOKIVARREN KOULUN ESIOPETUS


Jokiravut 044 781 3925
Jokisimpukat 044 7813816

Osoite:
Käkeläntie 24
16300 Orimattila

Arjen asioita - hyvä tietää

Täältä löydä tietoa hoidon aloituksesta:
Kunnallinen varhaiskasvatus ja esiopetus - orimattila


Arjen asioita - hyvä tietää

LAPSEN VARUSTEET
Ulkoilemme joka säällä. Jotta sisätiloihin ei kantautuisi hiekkaa, vaihdamme kesäaikaankin ulkoa tullessa sisävaatteet päälle.
Varavaatteita voi säilyttää päiväkodissa omassa lokerossa tai koulun esiopetuksessa omassa repussa.

Työmme helpottamisesti sekä tavaroiden säilymiseksi oikealla omistajalla: 
Nimikoikaa lapsenne reppu, vaatteet ja muut tavarat.

LASTEN TUOMINEN JA HAKU
Lasta tuodessa ja hakiessa on tärkeätä, että tuoja/hakija ilmoittaa jollekin työntekijälle lapsen tulosta/lähdöstä. 


Vaaratilanteiden välttämiseksi lapset kulkevat portista vain aikuisen kanssa.
Lukitsethan portin aina siitä kulkiessasi.

Päihtyneen hakijan mukaan ei lasta päiväkodista ole lupa antaa.

LAPSI SAIRAANA
Sairasta lasta ei voi tuoda hoitoon lapsen itsensä vuoksi eikä muille aiheutuvan tartuntavaaran vuoksi. Sairas lapsi tarvitsee kotihoitoa. Kunnon lepo nopeuttaa lapsen paranemista. Ilmoittakaa sairauspoissolosta päiväkotiin/esiopetusryhmään (Edlevo-sovelluksen kautta). 

Lapsen sairastuessa tai tapaturman sattuessa kesken varhaiskasvatuspäivän, henkilökunta ottaa yhteyttä huoltajiin. 


LÄÄKEHOITO VARHAISKASVATUSPÄIVÄN AIKANA
Lapsen lääkehoito toteutetaan ensisijaisesti lapsen kotona. 

Ainoastaan lääkärin määräämä lääke, joka on annettava hoitopäivän aikana, annetaan päiväkodissa. Reseptilääke tuodaan päiväkodin työntekijälle alkuperäispakkauksessa lapsen nimellä ja annosteluohjeilla varustettuna sekaannusten välttämiseksi. Emme siis voi antaa päiväkodissa lapselle valmiiksi annosteltuja lääkkeitä tai käsikauppalääkkeitä. Lääkkeiden antamisesta laaditaan lääkehoitosuunnitelma.

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA
Huoltajien on keskusteltava varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa lapsen säännöllisestä lääkityksestä heti lapsen tullessa varhaiskasvatuksen asiakkaaksi. Lapselle laaditaan yhdessä hoitajan kanssa varhaiskasvatukseen lääkehoitoa koskeva lääkehoitosuunnitelma. Tällaisia lääkityksiä ovat mm. astmaan liittyvä hengenahdistuslääke, insuliinihoito ja epilepsian hoito.


ULKOILU
Ulkoilu on tärkeä osa lapsen varhaiskasvatuspäivää. Säänmukainen varustus mahdollistaa ulkoilun säällä kuin säällä. 

Omassa pihassa ulkoilun lisäksi teemme retkiä lähiympäristöön säännöllisesti.


RUOKAILU
Päiväkodissa noudatetaan kuuden viikon kiertävää ruokalistaa Mealdoo

On tärkeää, että saamme tiedon mahdollisista poissaoloista mahdollisimman ajoissa erityisesti erityisruokavaliota noudattavien lasten osalta. 

Koulun oppilaalle sekä henkilöstölle tarjotaan tarvittaessa sairauden hoidon tai uskonnon vaatima erityisruokavalio.

Eettisistä tai katsomuksellisista syistä tarvittavat erityisruokavaliot toteutetaan huoltajien ilmoituksen perusteella.

Asiantuntijan eli lääkärin, ravitsemusterapeutin tai terveydenhoitajan antama lausunto on välttämätön silloin, kun tarvitaan erityinen ruokavalio sairauden hoitoon tai muun terveydellisen syyn takia.

Lisätietoja ja tatvittavat lomakkeet löydät osoittesta Päiväkotiruokailu - orimattila

PÄIVÄLEPO

Lounaan jälkeen on hyvä hengähtää hetki ja kerätä voimia iltapäivää varten.
Rentoudumme kuuntelemalla satuja, lauluja, musiikkia. Nukkuakin saa.
Unen tarpeesta ja pituudesta sovitaan yhdessä huoltajan kanssa.


SYNTYMÄPÄIVÄT
Toimintavuoden aikana vietämme päiväkodissa ja esiopeteuksessa jokaisen lapsen syntymäpäivää. Kunnioittaaksemme perheiden sopimuksia ja sääntöjä karkki-/herkkupäivistä, vietämme synttärijuhlia ilman tarjoiluja.

Tässä pieni tietopaketti, joka toivottavasti auttaa Teitä päiväkotitaipaleen alkuun.
Päiväkodin henkilökunnalta voi rohkeasti kysyä neuvoa tai selvennystä asioihin.

Me olemme vaitiolovelvollisia, joten meille voi luottamuksella kertoa arkojakin mieltä painavia asioita. 
Kaikenlainen palaute on myös tervetullutta.

Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme. Tehdään yhdessä lapsenne päiväkotiajasta mahdollisimman antoisa.

Yhteistyöterveisin

Myllylän päiväkodin ja esiopetuksen henkilökunta

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä