Vinkkejä luetun ymmärtämisen tueksi
Yleistä
- Teknisen lukutaidon kehittäminen parantaa myös luetun ymmärtämisen taitoja
- Ääneen lukeminen ja ääneen ajattelu selkeyttää omia ajatuksia sekä johtopäätöksiä
- Selvitä itsellesi tekstissä esiintyvät uudet käsitteet
- Alleviivaa keskeisimmät kohdat
- Tee tekstistä muistiipanoja
- Piirrä aiheesta käsitekartta.
- Tekstin pääasian löytämiseksi kannattaa miettiä, miten luettavasta aiheesta kertoisi jollekin toiselle.
Lukemisen tekniikat
ELKT-tekniikka:
- Ennakointi: aiheeseen liittyvän aikaisemman tiedon ja omien kokemusten kartoittaminen.
- Lukeminen: alueen silmäily ennen lukemista. Vieraiden termien poimiminen tekstistä esimerkiksi erillisille lapuille. Lukeminen vasta silmäilyn jälkeen.
- Omien kysymysten tekeminen tekstin pohjalta. Erilaisilla kysymyksillä voidaan pyrkiä ymmärtämisen eri tasoihin.
- Lyhennelmät, tiivistäminen (miellekartan tekeminen).
Opiskeltavan sisällön ennakointi:
- Otsikon lukeminen ensin. Sitten väliotsikoiden silmäily.
- Sisällön ennakointi.
- Oletuksista käsitekartan tekeminen, johon liitetään jo oma aikaisempi tieto aiheesta.
- Tekstin lukeminen silmäillen läpi. Näin tekstin rakenne tulee tutuksi.
- Kuviin ja kuvateksteihin tutustuminen.
- Tekstin lukeminen huolellisesti läpi. Samalla on hyvä tehdä joko muistiinpanoja tai alleviivauksia. Ydinsanojen kirjoittaminen esimerkiksi muistilapuille.
- Ydinsanoihin perustuvien muistilappujen järjestäminen merkityksen mukaan.
- Käsitekartan tekeminen muistilapuista.
- Tekstin keskeisimmän sisällön kertominen ääneen tai sisällön pääkohtien kirjoittaminen.