Mikael Agricola (1507–1557) oli nokkela, ison talon poika Viipurista. Pernajan kirkkoherra huomasi hänen lahjansa ja päätti ottaa hänet mukaansa Turun Katedraalikouluun, jonne kirkkoherra itse siirtyi rehtoriksi. Turussa Agricola sai koulutuksen ja valmistui papiksi. Hän alkoi avustaa piispaa tarkastusmatkoilla. Vuonna 1536 Agricola pääsi piispan lähettämänä opiskelemaan teologiaa Saksan Wittenbergin yliopistoon.

Kolmen vuoden kuluttua hän palasi maisterina takaisin Turkuun, jossa hänet nimitettiin katedraalikoulun rehtoriksi. Hän alkoi kouluttaa siellä pappeja uusien luterilaisten oppien mukaisesti. Samalla hän julkaisi suomenkielistä kirjallisuutta. Myöhemmin Agricola nousi Turun piispaksi. Ennen kuolemaansa hän ehti olla tässä virassa kolme vuotta.

Kuva: Kirjakielemme isä Mikael Agricola postimerkissä.

Agricola koki tärkeäksi sen, että kirkon ja kansan kielenä olisi suomi. Jokaisen tuli saada lukea Raamattua omalla kielellään. Tämä oli kuitenkin vaikeaa, sillä kirkolliset kirjat olivat lähes kokonaan joko latinan- tai ruotsinkielisiä. Agricola ryhtyi tuumasta toimeen ja alkoi laatia suomenkielistä kirjallisuutta kouluihin ja kirkkoihin.

Ensimmäinen suomenkielinen kirja syntyi 1543. Se oli aapinen, joka sisälsi myös katekismuksen pääkappaleet. Suomenkielinen Uusi testamentti syntyi vuonna 1548, sisältäen runsaasti kuvia. Uuden testamentin Agricola suomensi kreikankielisestä alkutekstistä, mutta hän käytti apunaan latinan-, ruotsin- ja saksankielisiä käännöksiä.

Mikael Agricolaa pidetäänkin sekä Suomen uskonpuhdistajana että kirjakielen isänä. Hän loi pohjan suomenkieliselle kirjallisuudelle ja kulttuurille, ja myös kristinuskossa kansa pääsi paremmin mukaan kirkon toimituksiin ja jumalanpalveluselämään, kun latinan kieli vaihtui suomeen tai ruotsiin. Kirkosta muodostui näin ollen virallisen valtionkirkon lisäksi kansankirkko, kun kansa koki sen omakseen.

Luterilaisuuden mukana Suomeen alkoi syntyä kulttuuri, jossa heikoista pidettiin huolta. Uusi oppi loikin pohjan pohjoismaiselle hyvinvointikulttuurille ja sosiaalisille järjestelmille. Oletko tullut ajatelleeksi, että ilman Agricolan uskonpuhdistusta et lukisi kännykkäsi viestejä?

Luterilaisessa Suomessa kirkkoarkkitehtuuri koki muutoksen 1600-luvulla, kun perinteisten kivikirkkojen rinnalle alettiin rakentaa myös puukirkkoja. Näitä on kuitenkin säilynyt nykypäivään asti vain vähän, koska sää ja tulipalot ovat tuhonneet niistä monia. Lisäksi osa puukirkoista on purettu, kun niiden tilalle on myöhemmin rakennettu puukirkkoja. 1600-luvun puisia ristikirkkoja onkin jäljellä enää viisi, joista vanhin sijaitsee Kustavissa. 1800-luvulla Savonlinnan lähelle Kerimäelle valmistui maailman suurin puukirkko, Kerimäen kirkko. Yksi kirkoista, Petäjäveden vanha kirkko, on taas Unescon maailmanperintökohde.

Modernin maailman tuulet toivat Suomeenkin uskonnon ohella tieteen, humanismin ja filosofian läsnäoloa niin paljon, että virallinen valtionkirkko lakkautettiin vuonna 1870. Kirkolle jäi kuitenkin lakiin erityisasema ylläpitää hautaustoimea, väestökirjanpitoa ja joitakin muita tärkeitä tehtäviä. Kansankirkkona sitä voidaan pitää edelleenkin, koska vielä vuonna 2022 lähes 70 % Suomen asukkaista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Modernia kirkkoarkkitehtuuria edustaa Helsingin ydinkeskustaan 2000-luvulla valmistunut hiljentymispaikka, Kampin kappeli.