Kastekäsitys erottaa
Herätysliikkeiden ohella Suomeen on syntynyt parin viime vuosisadan aikana monia luterilaisen kirkon ulkopuolelle jääneitä protestanttisia kirkkokuntia. Näitä ovat etenkin niin sanotut vapaat suuntaukset, kuten vapaakirkko ja helluntailaisuus, jotka korostavat henkilökohtaista uskoa kristinuskossa. Tunnusomaista näille on myös niin sanottu uskovien kaste, joka annetaan vasta ymmärtävällä iällä, toisin kuin lapsikaste luterilaisuudessa.
Vapaissa suuntauksissa kaste annetaan monesti vasta aikuisena.
Kastekäsitystä voimakkaimmin ovat korostaneet baptistit, joka on Suomessa pieni mutta maailmalla melko suuri kristinuskon ryhmittymä. Nimi juontuu kastamiseen viittaavasta baptise-sanasta. Kyseisessä liikkeessä kaste annetaan upotuskasteena Jeesuksen esimerkin turvin.
Myös Pelastusarmeija on niin sanottu vapaa suuntaus, joka syntyi Englannissa 1890-luvulla. Sen perustaja William Booth julkaisi tuolloin kirjan ”Ulos pimeydestä”, jolla hän halusi viitoittaa tien ulos kurjimmasta ja pimeimmästä Englannista. Hän perusti vaimonsa Katherine Boothin kanssa Pelastusarmeijan, jolle tunnusomaisiksi tulivat armeijan puvut, joilla he halusivat taistella kurjuutta ja vääryyttä vastaan.
Pelastusarmeijan tunnuslauseeksi on muodostunut saippuaa ja sielunhoitoa. He haluavat auttaa apua tarvitsevia ja samalla julistaa Jumalan sanaa. Suomessa Pelastusarmeijalla on osastoja etenkin suurissa kaupungeissa. Liike on näkyvästi esillä joulunaikaan joulupatoineen sekä läpi vuoden kirpputoreineen.
Pelastusarmeija on jalkautunut kadulle.
Lisätietoa protestanttisista suuntauksista