Joukko laulavia ihmisiä vai kuoro?

Kun suurehko joukko ihmisiä laulaa yhteislauluna esimerkiksi Maamme-laulua eivät he vielä muodosta kuoroa. Mikä tekee laulavasta ihmisjoukosta kuoron?

Kuorossa lauletaan yleensä moniäänisesti. Se tarkoittaa, että kuoro jakautuu ääniin eli stemmoihin. Osa laulajista voi laulaa kappaleen melodiaa ja muut säestäviä ääniä. Tyypillisesti taitava kuoro laulaa saman aikaisesti neljää stemmaa.

Kuorolaisia tarvitaan hyvän kuorosoinnin saavuttamiseksi noin viisi laulajaa jokaista stemmaa varten. Neliäänisesti laulavan kuoron jäsenmäärä on siis vähintään 20. Jos laulajia on vähemmän puhutaan kamarikuorosta. Jos laulajia on vain yksi tai kaksi joka stemmassa, muodostavat he lauluyhtyeen.

Kuorot esiintyvät mielellään, mutta suurin osa ajasta kuluu harjoitusten parissa. Kuoroharjoituksissa kuoronjohtaja opettaa kuorolaisille laulettavat teokset stemmoineen sekä tulkintoineen ja kehittää kuorolaisten äänenkäyttöä.




Äänirauta on kuoronjohtajan työkalu.