30.4 Egyptin teollisuus

Egyptissä elää yli 80 miljoonaa asukasta. Egypti onkin maailman viidenneksitoista suurin valtio väkimäärällä mitattuna. Valtio on pinta-alaltaankin iso, noin miljoona neliökilometriä.

Koska Egypti on aavikkoa, suurin osa ihmisistä asuu lähellä Niiliä. Suurimmat kaupungit ovat Niilin rannalla oleva pääkaupunki Kairo ja Aleksandria, joka on Välimeren rannalla.

Enemmistö egyptiläisistä on muslimeja eli islaminuskoisia. Egyptiläiset puhuvat arabiaa. Arabian kieleen voi tutustua täällä.

Vaikka Egyptissä on paljon teollisuutta ja hyvin toimeen tulevia perheitä, Egyptissä on paljon köyhyyttä ja monia kehitysmaiden piirteitä. Esimerkiksi väestönkasvu on nopeaa ja elintaso miljoonilla ihmisillä heikko. Ihmiset ovat olleet tyytymättömiä elinolojen kehittymiseen, minkä vuoksi Egyptissä on viime vuosien aikana ollut monenlaisia levottomuuksia.

Egyptin merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy, maakaasu ja rautamalmi. Vientituloja saadaan myös puuvillan ja hedelmien viennistä. Egyptille turistien tuomat rahat ovat tärkeitä. Turistit tulevat katsomaan erityisesti pyramideja ja Punaisenmeren koralliriuttojen kaloja.