Aikuinen Mozart
Aikuisena Mozart eli huiman vauhdikkaan ja vaikeankin elämän. Tarinat kertovat, että hän oli hyvin
erikoinen ihminen. Mozart myös tiesi olevansa hyvin lahjakas ja siksi ei osannut tyytyä osaansa hovisäveltäjänä, vaan teki hyvin monenlaisia töitä, myös tilaustöitä. Hän sävelsi kymmenessä vuodessa peräti kaksisataa teosta!
Rahahuolet ja terveyden heikkeneminen kävivät Mozartin ja hänen perheensä voimille. Vaimo Constanza ja lapset joutuivat rahaa säästääkseen muuttamaan kodistaan halvemmalle asuinalueelle, mutta Mozartin rahankäyttö ei muuttunut sen vaatimattomammaksi vaan perheen köyhtyminen jatkui yhä. Myös Wolfgang Amadeuksen ja Constanzan perheen lapsista neljä kuoli pienenä ja vain kaksi selvisi aikuiseksi asti.
Mozartin elämä oli täynnä menestyksen huumaa, mutta myös kurjuutta ja köyhyyttäkin. Hän kuoli sairauden uuvuttamana jo 35-vuotiaana eli kovin nuorena. Kuumeisen taudin lisäksi Mozartia piinasi viimeisinä aikoina hänen oma päänsä: Mozart alkoi kuvitella viimeisen sävellyksensä kohdalla kirjoittavansa omaa kuolinmessuaan ja oli hyvin ahdistunut. Wolfgang Amadeus Mozart kuoli 5.12.1791 kesken tämän sielunmessun kirjoittamisen.