​Lehtimetsissä vallitsevina puulajeina ovat lehtipuut. Useimmiten lehtimetsä on tilapäinen vaihe metsän muuttuessa vähitellen havumetsäksi. Nuorissa metsissä yleisiä ovat nopeasti leviävät ja kasvavat puulajit, kuten koivut, lepät, pajut ja haapa.

Osa lehtimetsistä on sellaisia, että niissä lehtipuuvaltaisuus säilyy metsän vanhetessakin. Näitä metsiä kutsutaan lehdoiksi. Niiden osuus metsämaasta on vain noin prosentin luokkaa. Lehtoja on eniten Etelä-Suomessa, missä niiden lajistoon voi kuulua myös niin kutsuttuja jaloja lehtipuita, kuten tammi, vaahtera ja vuorijalava. Lehdoissa on paljon kasvillisuutta, joiden karike muodostaa ravinteikasta multaa. Siksi monet lehdoistamme on raivattu aikoinaan pelloiksi.

​
Muun muassa valkovuokot kukkivat keväisissä lehdoissa. © e-Oppi, Shutterstock.com

Lehtimetsissä valon määrä on kesällä pienempi kuin esimerkiksi mäntymetsissä. Siksi alemmissa kasvillisuuskerroksissa on varjoa sietäviä kasveja, kuten saniaisia.

Lehtipuiden lehdistä tuleva lehtikarike vaikuttaa kasvupaikan olosuhteisiin merkittävästi. Monet pienet kasvit hautautuvat lehtien alle, mutta toisaalta karikkeesta tulee ravinteikasta multaa. Lehtikarike ylläpitää rikasta selkärangattomien eläinten lajistoa.

Lehtimetsät ovat tärkeitä elinympäristöjä lukuisille nisäkkäille ja linnuille. Esimerkiksi haapa hyödyttää monia eläimiä. Sen kuori ja oksat ovat jänisten ja hirvien talviravintoa. Lehtiä ja puuainesta syövät monet selkärangattomat, jotka vuorostaan ovat lintujen ruokaa. Käpytikka ja pohjantikka kaivavat pesäkoloja haavan pehmeään puuainekseen. Tikkojen jälkeen koloihin voi asettua pesimään esimerkiksi talitiainen, leppälintu tai helmipöllö.

Lehti- ja havupuita on esitelty omalla sivullaan.

​
Lehtimetsä.