Nimet kertovat kristinuskosta
Pyhimysten päivää vietetään yleensä heidän kuolinpäivänään. Pyhimysten perusteella on syntynyt myös pyhimyskalenteri, joka on nykyisen nimipäiväkalenterin edeltäjä. Suosituin pyhimys on ollut Neitsyt Maria, jonka päivää on vietetty jopa kuusi kertaa vuodessa. Marian nimi on edelleen suosituin nimi koko kristillisessä maailmassa.
Suomessakin keskiajalla kristilliset nimet alkoivat syrjäyttää perinteisiä pakanallisia nimiä. Aikanaan suosittuja nimiä olivat komeat pakanalliset nimet kuten Kuningas, Yö ja Lemmikki. Tällaiset nimet alkoivat kadota, kun paavi langetti niiden ylle kirkonkirouksen vuonna 1340.
Nykyään annetaan sekä pakanallisia että kristinuskosta lähtöisin olevia nimiä. Monilla nimillä on kristillinen tausta, vaikkei henkilö sitä välttämättä itse tiedä. Esimerkiksi Juha, Juho, Jussi ja Janne tulevat Johanneksesta ja Sari sekä Satu Saarasta.
Rap-tähti Mikael Gabriel, jonka molemmat nimet tulevat Raamatun enkeleistä.