Oppimiskokonaisuuksien toteuttaminen L

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelu ja toteuttaminen edellyttävät yhteistyötä eri lähestymistapoja edustavien oppiaineiden kesken sekä koulun muun toiminnan hyödyntämistä. Kaikki oppiaineet ovat vuorollaan mukana oppimiskokonaisuuksien toteuttamisessa kulloisenkin kokonaisuuden edellyttämällä tavalla. Oppimiskokonaisuuksien sisällöiksi etsitään toimintakulttuurin periaatteiden mukaisia, oppilaita kiinnostavia sekä oppiaineiden ja opettajien väliseen yhteistyöhön soveltuvia teemoja. Niiden opiskelussa käytetään eri oppiaineille ominaisia tarkastelutapoja, käsitteitä ja menetelmiä. Monialaisten oppimiskokonaisuuksien teemoista, tavoitteista ja sisällöistä päätetään lukuvuosisuunnitelmassa ja näin turvataan oppilaalle vähintään yksi monialainen oppimiskokonaisuus vuodessa. Kun lukuvuosisuunnitelmaa laaditaan päätetään oppimiskokonaisuuksien laajuudesta, ohjeistuksesta kulloinkin mukana olevista oppiaineista sekä miten oppilaiden osallistuminen suunnitteluun järjestetään. Tavoitteet ja sisällöt määritellään lukuvuosisuunnitelmassa. Oppilaan osaaminen otetaan huomioon mukana olevien oppiaineiden arvioinnissa. Arviointikäytännöt suunnitellaan kun kokonaisuuksista päätetään. Arvioinnin tulee olla monipuolista.