Paikalliset kirjaukset
Kodin ja oppilaitoksen välinen yhteistyö Saarijärven lukiossa:
Vanhempainiltoja järjestetään pääsääntöisesti kerran lukuvuodessa vuosikursseittain. Tällöin vanhemmilla on mahdollisuus tavata nuoren opettajia ja muuta henkilökuntaa. Ensimmäisen vuosikurssin vanhempainillassa tiedotetaan koulun käytänteistä, opiskeluhuollon palveluista ja koulun henkilökunta esittäytyy. Toisen vuosikurssin vanhempainillassa tiedotetaan ajankohtaisista asioista (esim. ylioppilaskirjoituksista) ja projekteista. Kolmannen ja neljännen vuosikurssin vanhempainillassa keskeisiä tiedotettavia asioita ovat ylioppilaskirjoitukset ja jatko-opintomahdollisuudet.
Tarvittaessa lähetetään helmitiedotteet koko lukion, yksittäisen opiskelijan ja opiskelijaryhmien huoltajille, sekä otetaan yhteyttä suoraan yksittäisen opiskelijan huoltajiin. 18 vuotta täyttävät opiskelijat määrittelevät yhdessä huoltajiensa kanssa yhteydenottamisen tavan Minä 18-v. -lomakkeella (Katso liite).
Ryhmänohjaaja on oman ryhmänsä opiskelijoiden lähiohjaaja, joka tiedottaa ajankohtaisista asioista. Ryhmänohjaaja on yhteydessä tarvittaessa, opiskelijan kanssa keskusteltuaan, huoltajiin, mikäli hänelle herää huoli opintojen edistymisestä tai jos opiskelijalle on tullut merkittävästi poissaoloja. Kodin ja koulun välisessä yhteistyössä otetaan huomioon aikuistuvan nuoren ja täysi-ikäisen opiskelijan itsenäisyys ja oma vastuullisuus.
Pedanetissa ovat lukion infosivut ja yhteystiedot. Sivuilta löytyvät ajankohtaisten tapahtumien aikataulut, henkilökunnan yhteystiedot ja oppiaineiden opettajat. Koululla on omat facebook-sivut, joille myös päivittyvät ajankohtaiset asiat.
Toteutettavilla kyselyillä huoltajille ja opiskelijoille tarjotaan heille mahdollisuus vaikuttaa opiskeluun liittyviin kehittämishankkeisiin. Huoltajat ovat tervetulleita koulun juhliin ja avoimien ovien päiviin. Huoltajat voivat osallistua myös työelämään tutustumispäivien järjestelyihin.