Paikalliset kirjaukset

Yhdessä liikkuen (palloilukurssi) (LI4)
Kurssin tavoitteena on syventää opiskelijan valmiuksia erilaisissa pallopeleissä, maila- ja joukkuepeleissä. Lisäksi kurssilla keskitytään pelikäsityksen kehittämiseen. Kurssilla perehdytään monipuolisesti sekä tuttuihin että uudempiin ja vieraampiin pallopeleihin.

Koulukohtaiset soveltavat kurssit:
Wanhat tanssit ja hywät tawat (LI6)
Vanhojenpäivä on lukion toisen vuoden opiskelijoiden viettämä juhlapäivä, johon valmistetaan kurssin aikana useita tanssikoreografioita sisältävä tanssiesitys. Tanssiesitykseen liittyvät monenlaiset järjestelyt kuuluvat tärkeänä osana kurssiin.

Liikunnan harrastekurssi (LI7)
Kurssilla on keskeistä liikunnan ilon, sekä vireyden ja jaksamisen, lisääminen, joten se toimii hyvänä vastapainona muulle lukiotyölle. Kurssi tarjoaa myös mahdollisuuden omatoimiseen harjoitteluun tuntien puitteissa. Sisällöissä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan liikuntateknologiaa ja erilaisia hyvinvointisovelluksia.

Uudet lajit (LI8)
Tutustumista harvinaisempiin liikuntalajeihin ja -muototoihin mahdollisuuksien ja ryhmän toiveiden mukaan.

Urheiluvalmennus (LI9)
Valmennus on tarkoitettu kilpaurheilijoille. Opiskelija valmentautuu oman harjoitusohjelmansa ja valmentajansa tavoitteiden mukaisesti harrastamassaan kilpaurheilulajissa. Kurssi on tarkoitettu kilpaurheilijoille yhteistyössä JAO:n urheiluvalmennusryhmän kanssa suoritettavaksi. Valmennuspäällikkö valitsee keväisin opiskelijat valmennusryhmään hakemusten perusteella. Harjoittelu tapahtuu osin muiden koulutuntien aikana, osin niiden ulkopuolella. Opiskelija saa yhden kurssin / jakso valmennukseen osallistumisesta.

Elämysliikunta (LI10)
Kurssi voidaan toteuttaa esim. retkenä tai matkana, johon kuuluu valmistavat tapaamiset ja suunnittelu. Sisällöt voivat vaihdella eri kursseilla ja kurssi pyritään tarjoamaan joka toinen vuosi. Sisältöinä voivat olla esim. laskettelu, lautailu, hiihto, melonta, vaellus, seikkailutyyppinen retki tms. Kurssi tulee maksamaan opiskelijalle riippuen osallistujamäärästä, kohteesta, sisällöistä.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin