Osallistuminen ja vaikuttaminen Äänekoskella
Äänekosken varhaiskasvatuksessa lapsi kohdataan aidosti, häntä kuunnellaan ja otetaan mukaan toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Kiireetön, kannustava sekä turvallinen ilmapiiri vahvistavat lapsen itseluottamusta ja rohkaisevat ilmaisemaan mielipiteitä ja toiveita sekä ottamaan vastuuta. Varhaiskasvattajalla on merkittävä rooli osallisuuden mahdollistajana. Varhaiskasvattajalta edellytetään herkkyyttä, heittäytymiskykyä, joustavuutta ja ymmärrystä, jotta toiminta etenee lapsilähtöisesti.
Vanhemmilla on mahdollisuus osallistua toimintaan erilaisten yhteisten tilaisuuksien ja tapahtumien muodossa. Lisäksi vanhempia rohkaistaan tuomaan esille omia toiveita, näkemyksiä ja ideoita toimintaan liittyen. Riittävällä tiedottamisella mahdollistetaan toiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys, jolloin vanhemmille tarjoutuu väylä vaikuttaa ja arvioida toimintaa.