Leikki kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin lähteenä Petäjävedellä

Petäjäveden varhaiskasvatuksessa vaalitaan lapsen mahdollisuutta pitkäkestoiseen, keskittyvään leikkiin. Henkilöstö rakentaa ja muokkaa toimintaympäristöä ja tiloja siten, että leikille on suotuisat edellytykset ja lapsilla mahdollisuus jatkaa leikkiä myöhemmin. Myös lapset osallistuvat itse oman leikkiympäristönsä luomiseen. Varhaiskasvatuksen omien tilojen lisäksi leikissä käytetään monipuolisesti lähistöllä olevia ulkotiloja, kuten metsät, puistot ja kentät.

Lapsen omaehtoiselle leikille sekä yksin että yhdessä kavereiden kanssa annetaan riittävästi aikaa ja rauhaa. Henkilöstön rooli on auttaa lapsia käynnistämään leikki lasten ideoista lähtien sekä rikastaa ja edistää sitä tarvittaessa antamalla mallia leikkiin. Henkilöstön aito läsnäolo ja havainnointi varmistaa, että jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua leikkiin. Lapsia ohjataan ja kannustetaan leikkivälineiden monipuoliseen ja luovaan käyttöön. Välineet ja lelut ovat helposti lasten saatavilla ja ruokkivat näin mielikuvistusta ja innostavat leikkiin. Uusien leikkivälineiden hankinnassa kuunnellaan lasten toiveita.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin