Johdanto

Erityinen tuki Toivakassa

Erityisten tuen päätös voidaan tehdä lapselle ennen esiopetuksen alkua tai sen aikana ilman tehostetun tuen vaihetta, mikäli psykologisen tai lääketieteellisen arvion perusteella siihen on tarvetta. Muutoin erityistä tukea edeltää tehostetun tuen vaihe. Pidennettyä oppivelvollisuutta tarvitsevalle oppilaalle erityisen tuen päätös tulee tehdä ennen sitä syksyä, jolloin hän tulee viisivuotiaaksi.

Huoltajaa ja lasta kuullaan ennen päätöksen tekemistä moniammatillisessa asiantuntijaryhmässä, jossa laaditaan pedagoginen selvitys. Päätöksen erityisestä tuesta tekee sivistystoimenjohtaja.

Erityisen tuen päätös on tarkistettava tarvittaessa, myös silloin kun jokin erityisen tuen päätösessä mainittu asia, esim. tukijärjestely, muuttuu. Tällöin tarvitaan uusi pedagoginen selvitys.

Erityinen tuki voidaan lopettaa, mikäli lapsi ei enää tarvitse erityistä tukea. Siitä tehdään pedagoginen selvitys ja lapsi siirtyy tehostettuun tukeen.

Erityisen tuen järjestäminen kirjataan HOJKS:iin, joka laaditaan yhdessä esiopettajan, erityisopettajan, huoltajien ja lapsen sekä mahdollisten terapeuttien kanssa. HOJKS tarkistetaan lukuvuosittain yhteistyössä vanhempien, lapsen, esiopettajan, erityisopettajan, ja mahdollisten terapeuttien kanssa.

Pidennetyn oppivelvollisuuden kohdalla lapsi ohjautuu neuvolasta jatkotutkimuksiin, jolloin hän saa lausunnon pidennetystä oppivelvollisuudesta. Tämä tulisi tehdä nelivuotiaana, jotta oikeus varhennettuun esiopetukseen viisivuotiaana voisi toteutua. Elto hoitaa lausunnon eteenpäin ja sivistystoimenjohtaja tekee päätöksen erityisestä tuesta ja pidennetystä oppivelvollisuudesta sekä mahdollisista tukimuodoista.

Opetus järjestetään yksilöllisen pienryhmäopetuksen ryhmässä tai integroituna yleisopetuksen esiopetusryhmään. Opetuksesta vastaa erityisopettaja, opetusta käytännössä toteuttaa eritysiopettaja, erityisopettaja sekä mahdolliset lapsen terapeutit. Lapselle Laaditaan HOJKS, jossa kuvataan hänen opetuksen tavoitteet ja tukimuodot.

Pidennetys oppivelvollisuuden ja erityisen tuen päätöstä tehdessä kuullaan lapsen huoltajia ja mahdollisuukien mukaan lasta, myös HOJKS:in laadinnassa ja tarkistamisessa kuullaan lasta ja huoltajia.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä