Johdanto

Tehostettu tuki Toivakassa

Tehostetun tuen antamisesta päätetään monialaisessa palaverissa, johon osallistuu oppilahuollon työntekijä tai oppilashuollon työntekijää konsultoidaan ennen monialaista palaveria.

Tehostetussa tuessa kasvattajan toiminta tehostuu hoidollisesti, kasvatuksellisesti ja pedagogisesti. Tukea voidaan antaa samanaikaisopetuksena, pienryhmä- tai yksilöopetuksena. Tehostettua tukea voi toteuttaa erityisopettaja tai esiopettaja, lapsella voi olla koulunkäynninohjaaja tukenaan tai hänellä voi olla puheterapeutin, toimintaterapeutin tai fysioterapeutin antamaa terapiaa.

Tehostetun tuen tarpeen määrittelemiseksi tehdään pedagoginen arvio, johon kirjataan lapsen tähänastinen tuki, arvio tuen riittävyydestä ja jatkotuen tarpeesta sekä perustelut tehostetun tuen järjestämiselle. Päätöksen tehostetun tuen tarpeesta tehdään moniammatillisessa asiantutijaryhmässä yhteistyössä lapsen sekä huoltajien kanssa.

Oppimissuunnitelmaan kirjataan lapselle suunnattu tuki. Oppimissuunnitelma kirjataan Wilmaan (Kankaisten koululla omat lomakkeet). Oppimissuunnitelma tarkistetaan lukuvuosittain.

Oppimissuunnitelma laaditaan yhteistyössä huoltajien ja lapsen kanssa, siihen kirjataan myös huoltajien ja mahdollisten terapeuttien antama tuki. Esiopettaja ja erityisopettaja tekevät tiiviisti yhteistyötä tuen järjestämiseksi ja seuraamiseksi.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä