Musiikillinen toiminta Petäjävedellä


Petäjävedellä painotetaan musiikillisessa toiminnassa musisoimisen ja ilmaisun iloa sekä yhdessä tekemistä. Musiikin avulla tuetaan lapsen myönteistä minäkuvaa ja tervettä itsetuntoa. Tavoitteena on vahvistaa lapsen kiinnostusta ja suhdetta musiikkiin. Lapsi saa kokemuksia omista musiikillisista taidoistaan muun muassa laulun, tanssin, liikkeen, soiton ja oman musiikin luomisen avulla. Lasten kanssa tutustutaan erilaisiin soittimiin ja eri musiikkityyleihin sekä musiikin ominaisuuksiin:

  • perussyke, rytmi, tempo, dynamiikka (hiljainen-kova), muoto (esim. ABA) ja melodiakulku

Esiopetuksen musiikillinen toiminta on monipuolista ja moniaistista. Musiikilla leikitään, kokeillaan ja improvisoidaan. Lähtökohtana musiikkikasvatuksessa on kuuloaistin herkistäminen ja kuuntelutaidon kehittäminen. Kuunteleminen edellyttää myös sitä, että osaamme kuunnella hiljaisuutta.

Esiopetusvuoden aikana lapset osallistuvat päiväkodin erilaisiin yhteisiin tapahtumiin, esimerkiksi lauluhetkiin ja juhliin, joissa musiikki on näkyvässä roolissa.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin