Kuhmoisten esiopetussuunnitelman laatiminen
* Esiopetusta annetaan suomen kielellä.
* Esiopetussuunnitelma ohjaa kunnan esiopetusta.
* Opetussuunnitelman rakenne ja asioiden käsittelyjärjestys pohjautuu opetussuunnitelman perusteisiin ja sen julkaisutapa on sähköinen.
* Henkilöstö on osallistunut opetussuunnitelman laatimiseen, arviointiin ja kehittämiseen suunnittelupäivillä ja tiimityössä. Esiopetusta antavalta opettajalta edellytetään kouluttautumista ammatillisen osaamisen kehittämiseksi. Lasten osallistuminen suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin tapahtuu jokapäiväisessä toiminnassa. Huoltajia kuullaan vanhempainilloissa ja esiopetussuunnitelman arviointiin otetaan vanhemmat mukaan.
*Opetussuunnitelman uudistamistyötä valmisteleva seudullinen OPS-ohjausryhmä on ollut Kuhmoisten kunnan ja Jämsän kaupungin yhteinen. Työryhmään on kuulunut edustus varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja lukiosta.
* Esiopetussuunnitelma on laadittu yhteistyössä Jämsän ja Kuhmoisten varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kanssa. Esiopetussuunnitelmatyöryhmään on kuulunut lastentarhanopettajia, varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja perusopetuksen laaja-alainen erityisopettaja sekä Jämsän varhaiskasvatuksen alue-esimies.
* Esiopetusta järjestetään kunnallisella sektorilla koulun yhteydessä. Kuhmoisissa esiopetus on vakiintunut ja luonteva osa perusopetusta. Suunnittelussa huomioidaan ajankohtaiset lapsia koskevat suunnitelmat.
*Esiopetuksessa toteutetaan vuosittain laadittavaa yhtenäiskoulun lukuvuosisuunnitelmaa. Tämän lisäksi esiopetuksen vuosisuunnitelmasta ilmenee toiminnan pedagogiset painotukset, päivittäinen esiopetusaika, esiopetuksen ryhmäjärjestelyt ja oppilashuoltosuunnitelma. Lasten ja vanhempien osallisuus huomioidaan lukuvuosisuunnitelman laadinnassa.
* Opetussuunnitelmasta ja esiopetuksen lukuvuosisuunnitelmasta tiedotetaan huoltajille ja sidosryhmille sähköisesti.
* Opetussuunnitelma on laadittu valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden mukaan.
Toteutumista arvioidaan vuosittain esiopetusta antavassa yksikössä ja Ops-ohjausryhmä toteuttaa kyselyjä kerran kahdessa vuodessa. Opetussuunnitelmaa kehitetään tarpeen vaatiessa, esimerkiksi lakimuutosten yhteydessä.
*Kuhmoisten paikallisen esiopetussuunnitelman laadintaa ovat ohjanneet Kuhmoisten kunnan strategia, paikallinen esiopetuksen toimintakulttuuri, perusopetuksen opetussuunnitelma ja turvallisuussuunnitelma.