B2-kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja arviointi vuosiluokalla 8
B2-kielen tavoitteet vuosiluokalla 8 (B2-saksa)
Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen
T1 Auttaa oppilasta hahmottamaan uuden opiskeltavan kielen suhde aiemmin opiskelemiinsa kieliin, tutustumaan kyseisen kielen kielialueeseen ja elämänmuodon joihinkin keskeisiin piirteisiin sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn, uteliaisuuden ja monikielisyyden kehittymistä
- Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Ajattelu ja oppimaan oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, monilukutaito.
Kielenopiskelutaidot
T2 Rohkaista oppilasta näkemään opiskeltavan kielen taito osana elinikäistä oppimista ja oman kielivarannon karttumista, ohjata oppilasta löytämään itselleen ja ikäkaudelleen parhaiten sopivia tapoja oppia kieliä ja kannustaa häntä käyttämään vähäistäkin taitoaan myös oppituntien ulkopuolella.
- Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot.
Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa
T3 Järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista vuorovaikutusta.
- Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Monilukutaito.
T4 Tukea oppilasta kielellisten viestintästrategioiden käytössä.
- Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Monilukutaito.
T5 Auttaa oppilasta laajentamaan kohteliaaseen kielenkäyttöön kuuluvien ilmausten tuntemustaan.
T6 Rohkaista oppilasta tulkitsemaan ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä.
- Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Monilukutaito.
Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä
T6 Rohkaista oppilasta tulkitsemaan ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä.
- Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Monilukutaito.
B2-kielen sisällöt vuosiluokalla 8
S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen
Tutkitaan ja vertaillaan piirteitä, jotka ovat opiskeltavalle kielelle luonteenomaisia ja jotka erottavat sitä tai tekevät siitä tunnistettavan aiemmin opitun perusteella. Muodostetaan käsitys lähisukukielistä, tutustutaan opiskeltavan kielen levinneisyyden taustaan, etsitään oppilaita kiinnostavaa tietoa kielialueen kulttuurisista ja muista ilmiöistä. Pohditaan mahdollisia kyseiseen kieleen ja kulttuuriin liittyviä ennakko-oletuksia.
- Saksa, Itävalta ja Sveitsi sekä muut saksankieliset alueet maailmassa
- Itsestä ja omasta lähipiiristä, koulusta ja harrastuksista kertominen
- kohteliaisuusfraasit, tervehtiminen ja hyvästeleminen, voinnin kysyminen ja kertominen
- pohditaan oppilaan omaa kielihistoriaa
- opitaan hyödyntämään ruotsin kieltä saksan kielen oppimisessa.
S2 Kielenopiskelutaidot
Tutkitaan yhdessä, mikä edistää parhaiten kohdekielen oppimista, mihin kieltä voi käyttää ja mistä löytyy kiinnostavaa kohdekielistä aineistoa. Asetetaan omia tavoitteita, opetellaan antamaan ja vastaanottamaan palautetta.
- kannustetaan oppilasta näkemään kielen taito rikkautena elämässä ja osana laajempaa, kehittyvää kielitaitoa
- hyödynnetään muissa kielissä hankittuja tietoja, taitoja ja strategioita
- kannustetaan oppilasta käyttämään kielellistä päättelykykyään
- pohditaan oppilaalle itselleen parhaita tapoja oppia ja harjoitella opiskeltavaa kieltä
- rohkaistaan oppilasta harjaannuttamaan kielitaitoaan myös vapaa-aikana
- asetetaan opiskelulle tavoitteita ja arvioidaan omaa työskentelyä ja oppimista (itsearviointi).
S3 Taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä
Valitaan erilaisia kielenkäyttötarkoituksia ja erilaisia tekstejä lähinnä epämuodollisissa tilanteissa. Tarpeen mukaan opetellaan myös muodollisempaa kielenkäyttöä. Valitaan oppilaita kiinnostavia kielenkäytön aihepiirejä näkökulmana minä, me ja maailma. Opetellaan kuulemaan, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan kohdekieltä monenlaisista aiheista. Keskeisiä aiheita ovat minä itse, perheeni, ystäväni, koulu, harrastukset ja vapaa-ajan vietto sekä elämä kohdekielisessä ympäristössä. Lisäksi valitaan aiheita yhdessä. Valittaessa tekstejä ja aiheita otetaan jossain määrin huomioon opiskeltavan kielen maantieteellinen levinneisyys ja asema. Havainnoidaan kohdekielen rytmiä, intonaatiota ja muita ääntämisen piirteitä ja harjoitellaan ääntämään luontevasti. Harjoitellaan tunnistamaan opiskeltavan kielen foneettisen tarkekirjoituksen merkkejä sekä tuottamaan tarvittavia kirjoitusmerkkejä.
Rakenteet 8. luokalla
- preesens
- kysymyssanat
- kieltosanat ja kieltolause
- persoona- ja omistuspronominit (nominatiivi ja akkusatiivi)
- substantiivien suvut (nominatiivi ja akkusatiivi)
- sanajärjestys
- eriävät yhdysverbit
B2-kielen arviointi vuosiluokalla 8
Arviointi noudattaa valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteita. Arviointi kohdistuu kaikkiin tavoitteisiin, ja arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kielitaidon osa-alueet. Arviointi on monipuolista (mm. vertais- ja itsearviointi, formatiiviset kokeet esimerkiksi sana- ja harjoituskokeet sekä summatiiviset kokeet). Oppimista ohjaavan ja kannustavan palautteen (vahvuuksien korostaminen, rakentava ja yksilöllinen ohjaus) avulla oppilaista autetaan tulemaan tietoisiksi omista taidoistaan ja kehittämään niitä.