Oppimissuunnitelman tavoitteet ja laadinta
Tavoitteena on turvata lapsen edellytykset saavuttaa hänelle asetetut tavoitteet. Tehostettua tukea varten tehtävä oppimissuunnitelma perustuu pedagogisessa arviossa tuotettuun tietoon. Oppimissuunnitelma on laadittava, ellei siihen ole ilmeistä estettä, yhteistyössä lapsen ja huoltajan kanssa[1]. Laatimiseen osallistuvat tarvittaessa myös muut asiantuntijat. Mikäli lapsella on varhaiskasvatussuunnitelma, kuntoutussuunnitelma tai muita lapsen esiopetuksen toteuttamista tukevia suunnitelmia, hyödynnetään niitä huoltajan luvalla. Oppimissuunnitelman laatimisen yhteydessä sovitaan tavoitteiden toteutumisen seurannasta ja suunnitelman tarkistamisen aikataulusta. Lisäksi oppimissuunnitelma tarkistetaan vastaamaan tuen tarvetta aina lapsen tilanteen muuttuessa.
[1] Perusopetuslaki 16 a § 1 mom. (642/2010)
Esiopettaja on vastuussa oppimissuunnitelman laatimisesta ja se tehdään yhteistyössä varhaiskasvatuksen erityisopettajan (veo) kanssa. Oppimissuunnitelma kirjataan Wilmaan ja sitä arvioidaan säännöllisesti. Arvioinnissa hyödynnetään vanhempien, opettajan ja veo:n havaintoja sekä strukturoidun arvionnin (esim. Lukimat) avulla saatua tietoa. Mikäli lapselle tehdään terapeuttien tai psykologin toimesta arviointeja esiopetusvuoden aikana, oppimisuunnitelma päivitetään tarvittaessa niistä saatavan tiedon perusteella.