Kokonaisuuteen liittyvät opetuksen yleiset tavoitteet

Kasvan ja kehityn

LIIKUNTA

Liikunnassa hyödynnetään Karstulan monipuolisen luonnon ympäri vuoden tarjoamia mahdollisuuksia liikkumiseen. Esiopetuksessa retkeillään säännöllisesti.
Urheilukenttä, keilahalli, ja koulujen, sekä kansanopiston liikuntasalit ovat kaikkien esiopetusryhmien käytettävissä mahdollisuuksien mukaan. Karstulassa on mahdollisuus luisteluun ulkojäillä ja jäähallissa. Talvella lähiympäristössä on myös mahdollisuus hiihtoon.

Karstulassa on käynnissä LIIKKUVA KOULU -hanke. Hankkeessa painotetaan sekä lasten että aikuisten liikunnan lisäämistä.

Esiopetuksen toimintaympäristöjä muokataan omaehtoista liikkumista tukeviksi ja motivoiviksi. Pääpäino liikunnan toteuttamisessa on esiopetusryhmän omissa tiloissa ja piha-alueilla. Esiopetuksessa toteutetaan säännöllisesti sekä ohjattua että vapaata liikuntaa. Lasten mielenkiinnon kohteet huomioidaan liikuntaa suunniteltaessa. Karstulan esiopetuksessa käytetään toiminnallisia oppimismenetelmiä, joissa eri oppimiskokonaisuudet yhdistyvät esim. lukuja liikkuen, pihasuunnistus, luontopolku.

RUOKAILU

Ruokailussa vietetään erilaisia teemaviikkoja ja -päiviä esim. vilkas-viikko ja lähiruokapäivä. Juhlapyhiä korostetaan juhlaruokapäivillä, jolloin kattauksessa huomioidaan esteettisyys ja harjoitellaan hyviä ruokailutapoja. Lapsia kannustetaan erilaisten makujen ja rakenteiden maisteluun. Aikuisen oma hyvä malli ruokailusta on tärkeää. Ruokatottumuksia harjoitellaan osin SAPERE-idean mukaisesti (ruokaan tutustuminen eri aistien avulla).

Esiopetusryhmissä leivotaan ja valmistetaan ruokaa mahdollisuuksien mukaan.

HYVINVOINTI JA TERVEYS

Karstulassa on käytössä Saarikan alueen yhteinen Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, jota päivitetään säännöllisesti.

Esiopetuksessa korostetaan varhaista tukea ja tehdään moniammatillista yhteistyötä.Yhteisöllisissä oppilashuoltotapaamisissa nostetaan esille ajankohtaisia hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä asioita.
Esiopetuksessa lapsia ohjataan päivittäin terveellisten elämäntapojen omaksumiseen. Lasten kanssa keskustellaan riittävän levon, terveellisen ruokavalion sekä monipuolisen liikunnan merkityksestä omalle hyvinvoinnille, kasvulle ja kehittymiselle. Lasta ohjataan huolehtimaan omasta hygieniasta. Hammashoitaja vierailee esiopetusryhmissä ja kertoo suun ja hampaiden hyvinvoinnista. Hyvät ihmissuhteet ja sosiaaliset taidot ovat perusta henkiselle hyvinvoinnille. Huoltajille annetaan tietoa ja heitä tuetaan lasten hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Tarvittaessa heitä ohjataan hakemaan apua esim. koulukuraattorilta, perheneuvolasta tai terveyskeskuspsykologilta.

TURVALLLISUUS

Esiopetusyksiköissä on turvallisuus-, pelastus- ja kriisisuunnitelmat, jotka päivitetään säännöllisesti. Palokunta järjestää henkilökunnalle ja lapsille paloturvallisuus- ja poistumisharjoituksia.

Esiopetusryhmät liikkuvat aktiivisesti esiopetuspaikkansa lähiympäristössä ja harjoittelevat turvallista liikennekäyttäytymistä. Lapsilla on käytössä heijastinliivit.
Lapset saavat esiopetuksessa tietoa oikeudestaan turvalliseen elämään, arvostavaan kohteluun ja koskemattomuuteen. Lapsia rohkaistaan hakemaan apua pulmatilanteissa.
Esiopetusryhmien käytössä on tietotekniikkaa, jonka turvallista käyttöä harjoitellaan.