Evankelisluterilainen uskonto

Opetuksen hyvät käytännöt

Hyviä käytäntöjä ja Keski-Suomen materiaalipankki

Aikuinen on koulunsa aloittavalle lapselle esikuva ja usein myös ihailun kohde. Siksi on tärkeää, että aikuinen on hyvä ja kannustava esimerkki sanoillaan ja teoillaan. Uusien sääntöjen ja toimintamallien opettelun yhteydessä on muistettava perustella miksi niiden omaksuminen on tärkeää.

Turvallisen ilmapiirin ja yhteisöllisyyden luomiseksi on käytettävä aikaa. Keskustelut ja kiireetön kohtaaminen ovat erityisen tärkeitä koulunsa aloittavien lasten kanssa. Opetellaan alusta asti katsomaan toisia silmiin sekä käyttämään myönteistä sanallista kieltä ja elekieltä.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri uskontojen tarkennettujen oppimääräkuvauksen perustalle.

S1 Suhde omaan uskontoon: Opetuksessa lähdetään liikkeelle oppilaan perheen ja suvun historiasta, uskonnoista ja katsomuksista. Opetuksessa huomioidaan erilaiset perhemuodot. Tutustutaan kirkkovuoden keskeisiin juhliin jouluun ja pääsiäiseen sekä niihin liittyviin Raamatun kertomuksiin ja perinteisiin. Opetuksessa käsitellään myös kristilliseen elämänkaareen liittyviä juhlia, niiden sisältöä ja merkitystä. Tarkastellaan perheiden erilaisia tapoja viettää vuodenkiertoon ja elämänkaareen liittyviä juhlia. Opiskellaan kirkkovuoteen ja lapsuuteen liittyviä virsiä ja musiikkia. Tutustutaan kristinuskoon ja seurakuntaan liittyviin keskeisiin käsitteisiin ja symboleihin. Tutustutaan kristilliseen jumalakäsitykseen ja kirkkorakennukseen.

S2 Uskontojen maailma: Tutustutaan kouluyhteisössä ja koulun lähiympäristössä läsnä oleviin uskontoihin, niiden keskeisiin juhliin ja tapoihin. Otetaan huomioon myös kristinuskon monimuotoisuus sekä uskonnottomuus.

S3 Hyvä elämä: Opetuksessa käsitellään elämän kunnioittamisen, ihmisarvon ja lasten oikeuksien merkitystä. Opetuksessa aloitetaan oppilaan elämänkysymysten pohdinta ja avataan kristillistä näkökulmaa niihin. Keskeisiä sisältöjä ovat eettinen pohdinta, YK:n Lapsen oikeuksien sopimus ja Kultainen sääntö. Pohditaan oppilaiden arjesta nousevia kysymyksiä ja yhdistetään niitä valittuihin Raamatun kertomuksiin. Rohkaistaan oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan sekä eläytymään toisen asemaan ja hyväksymään erilaisuutta. Pohditaan omia tekoja ja niiden seurauksia sekä vastuuta toisista ihmisistä, ympäristöstä ja luonnosta.

Kunnan OPS-sisältö

Oppiaineen tehtävä

Evankelisluterilaisen uskonnon tehtävä on kuvattu valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa.

Paikallisesti painotetaan seuraavaa:

Pienen lapsen on vaikea ymmärtää tapahtumia toisen näkökulmasta ja päästä irti itsekeskeisestä tilanteiden tulkinnasta. Opetuksen tehtävänä on tuoda esille runsaasti tilanteita, joissa päästään pohtimaan tapahtumia eri näkökulmista toisen tilalle asettuen. Yksinkertaiset ja arkiset esimerkit tai kuvitteelliset tarinat auttavat ymmärtämään oman itsensä ulkopuolella olevia tunteita ja mielipiteitä. Näin luodaan kasvupohjaa empatialle.


Tavoitteet, sisällöt ja arviointi vuosiluokilla 1-2:



Katso myös
Uskonto vuosiluokilla 3-6 ja Uskonto vuosiluokilla 7-9


Uskonnon oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 1-2

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet on kuvattu valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa.


Ohjaus, eriyttäminen ja tuki uskonnossa vuosiluokilla 1-2


Ohjaus, eriyttäminen ja tuki on kuvattu valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa.