1.4 Paikallinen opetussuunnitelma ja keskeiset opetusta ohjaavat ratkaisut
Äänekosken kaupunki pyrkii huolehtimaan maahanmuuttajien kotouttamisesta ja kantamaan vastuuta pakolaistilanteen hoitamisesta. Tarvetta aikuisten perusopetukselle on niin Äänekoskella kuin ympäristökunnissa. Lisäksi aikuisten perusopetus palvelee myös kantasuomalaisia oppivelvollisuusiän ylittäneitä nuoria, jotka jäävät ilman perusopetuksen päättötodistusta tai joiden heikko päättötodistus on este jatko-opintoihin pääsylle. Äänekosken kaupungin järjestämään aikuisten perusopetukseen voidaan ottaa opiskelijoita myös muista kunnista.
Aikuisten perusopetusta järjestetään Äänekoskella Äänekosken lukion yhteydessä toimivassa ryhmässä. Yhteistyötä tehdään myös muiden tahojen, mm. Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksen, ympäristökuntien aikuisten perusopetusta järjestävien tahojen, Äänekosken perusopetuksen kanssa sekä TE-toimiston ja kaupungissa toimivien eri järjestöjen kanssa maahanmuuttajien kotouttamiseksi. Yhteistyötahot sovitaan lukuvuodeksi kerrallaan mahdollisuuksien ja opiskelijoiden tarpeiden mukaisesti.
Äänekosken aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelma on kuntakohtainen ja se on laadittu suomen kielellä tapahtuvaa opetusta varten. Opetussuunnitelman laadinnassa otetaan huomioon muut Äänekoskella toimivien koulujen opetussuunnitelmat siten, että ne tukevat toisiaan.
Opetussuunnitelman rakenne on sama kuin opetussuunnitelman perusteissa ja se julkaistaan sähköisessä muodossa. Opetussuunnitelman toteutumista seurataan, arvioidaan ja kehitetään lukuvuoden aikana yhdessä perusopetuksessa toimijoiden kanssa opettajien ja opiskelijoiden antamien palautteiden pohjalta. Henkilöstö ja opiskelijat osallistuvat opetussuunnitelman laatimiseen, jatkuvaan arviointiin ja jatkuvaan kehittämiseen työyhteisönä lukuvuoden aikana. Välillisesti opetussuunnitelman laadinnassa ja toteutuksessa ovat mukana oppilaitosten yhteistyökumppanit. Huoltajien tiedottamisesta huolehditaan opiskelijahallinto-järjestelmän avulla, puhelimitse tai sopimalla tapaaminen huoltajan tai huoltajien kanssa.
Äänekosken kaupungin Kasvun- ja oppimisen lautakunta hyväksyy opetussuunnitelman ja muutokset siihen.
Lukutaitovaiheen sekä alku- ja päättövaiheen opetustarjonta noudattaa valtioneuvoston antaman asetuksen (135/2017) oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetuksen tuntijakoa (7 §).
Kurssien nimet ja koodit noudattavat aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2017 nimiä ja koodeja. Nimet ja koodit ilmenevät opetussuunnitelman luvusta 8 akuvaiheen osalta ja luvusta 9 päättövaiheen osalta.
Pakollisina opetettavat oppiaineet, niiden oppimäärät sekä kurssien nimet ja koodit
Lukutaitovaihe
Alkuvaihe
Kielet yhteensä 21 kurssia, joista
Päättövaihe
Päättövaiheen opetustarjonta noudattaa valtioneuvoston antaman asetuksen (135/2017) oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetuksen tuntijakoa (7 §).

Kieliohjelma aikuisten perusopetuksessa:
A-kieli: englanti
B1-kieli: ruotsi
Muita perusopetukseen soveltuvia kieliä Äänekosken lukion tarjonnasta
Perusopetuslain 18 §:n mukaan oppilaan opiskelu voidaan järjestää osittain toisin jos perusopetuksen oppimäärän suorittaminen olisi oppilaalle olosuhteet ja aikaisemmat opinnot huomioon ottaen joltakin osin kohtuutonta. Tällä perusteella maahanmuuttajaoppilaat mahdollisesti vapautetaan yksilölliseen harkintaan perustuen toisen kotimaisen kielen opiskelusta. Perusopetusasetuksen 5 §:n mukaan näille oppilaille järjestetään vastaavasti muuta opetusta.
Opetussuunnitelmaa täydentävät suunnitelmat ja ohjelmat, joiden toteuttamiseen paikallisessa opetussuunnitelmassa sitoudutaan
Muut paikallisesti tärkeät näkökohdat ja ratkaisut

- Äidinkieli ja kirjallisuus 15 kurssia
- valinnaisina tarjottavat oppiaineet, niiden oppimäärät sekä kurssien nimet ja koodit
- taito- ja taideaineet
- tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
- liikunta
- kotitalous
Alkuvaihe
Kielet yhteensä 21 kurssia, joista
- Äidinkieli ja kirjallisuus 17 kurssia
- vieras kieli 4 kurssia
- valinnaisina tarjottavat oppiaineet, niiden oppimäärät sekä kurssien nimet ja koodit
- Matematiikka 5 kurssia
- Yhteiskuntatietous ja kulttuurintuntemus 3 kurssia
- Ympäristö- ja luonnontieto 2 kurssia
- Terveystieto 1 kurssi
- Opinto-ohjaus ja työelämätaidot 2 kurssia
- Muita perusopetukseen soveltuvia kursseja, aineita ja aihealueita:
- taito- ja taideaineet
- tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
- liikunta
- kotitalous
- kielten tukikurssit
- matematiikan tukikurssit
Päättövaihe
Päättövaiheen opetustarjonta noudattaa valtioneuvoston antaman asetuksen (135/2017) oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetuksen tuntijakoa (7 §).
Pakollisina opetettavat oppiaineet, niiden oppimäärät sekä kurssien nimet ja koodit
- Kielet yhteensä 20 kurssia, joista
- Äidinkieli ja kirjallisuus (kantaväestö) 4 kurssia
- Suomi toisena kielenä (maahanmuuttajat ja vieraskieliset) 4 kurssia
- Matematiikka 8 kurssia
- Uskonto tai elämänkatsomustieto 1 kurssi
- Historia 1 kurssi
- Yhteiskuntaoppi 2 kurssia
- Fysiikka 1 kurssi
- Kemia 1 kurssi
- Biologia 1 kurssi
- Maantieto 1 kurssi
- Terveystieto 1 kurssi
- Opinto-ohjaus ja työelämätaidot 2 kurssia
- Valinnaisina tarjottavat oppiaineet
- kuvataide
- tietotekniikka
- käsityö
- liikunta
- kotitalous
- Muita perusopetukseen soveltuvia kursseja, aineita ja aihealueita sekä Äänekosken lukiossa tarjottavia kursseja
Kieliohjelma aikuisten perusopetuksessa:
A-kieli: englanti
B1-kieli: ruotsi
Muita perusopetukseen soveltuvia kieliä Äänekosken lukion tarjonnasta
Perusopetuslain 18 §:n mukaan oppilaan opiskelu voidaan järjestää osittain toisin jos perusopetuksen oppimäärän suorittaminen olisi oppilaalle olosuhteet ja aikaisemmat opinnot huomioon ottaen joltakin osin kohtuutonta. Tällä perusteella maahanmuuttajaoppilaat mahdollisesti vapautetaan yksilölliseen harkintaan perustuen toisen kotimaisen kielen opiskelusta. Perusopetusasetuksen 5 §:n mukaan näille oppilaille järjestetään vastaavasti muuta opetusta.
Opetussuunnitelmaa täydentävät suunnitelmat ja ohjelmat, joiden toteuttamiseen paikallisessa opetussuunnitelmassa sitoudutaan
- tasa-arvosuunnitelma
- tietostrategia
- kulttuurikasvatussuunnitelma
- kaupunkistrategia
- kestävän kehityksen toimintaohjelma
- yhdenvertaisuussuunnitelma
- koulujen TVT-toimintasuunnitelmat.
Muut paikallisesti tärkeät näkökohdat ja ratkaisut
- aikuisten maahanmuuttajien kotouttaminen
- aikuisten syrjäytymisen ehkäiseminen
- aikuisten maahanmuuttajien koulutus
- elinikäisen oppimisen tai uran vaihtamiseen mahdollistava koulutus