Käsityön sisällöt vuosiluokalla 4
Käsityön sisällöt 3-4. luokalla ovat yhtenäiset, jolloin sisällöt käydään joko 3. tai 4. luokalla.
S1 Ideointi
Tekstiilityön työtavat
S1 Ideointi
- Omat kokemukset, mieltymykset ja harrastukset suunnittelun lähtökohtana.
- Havainnoidaan oman lähiympäristön esineitä, rakennettua ja luonnon ympäristöä.
- Yhdistetään värejä, kuvioita ja erilaisia pintoja.
- Tuotteita suunnitellaan ja valmistetaan yksilö-, pari- ja ryhmätöinä.
- Tehdään yksinkertainen, kuvallinen suunnitelma omalle tuotokselle, jota työskentelyn aikana tarvittaessa kehitetään.
- Suunnittelussa harjoitellaan mittaamisen alkeita.
- Suunnittelussa otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon kunnan/koulun monialaiset oppimiskokonaisuudet ja teemat.
Tekstiilityön työtavat
- Mittaaminen ja merkitseminen.
- Koneompelun alkeet ( langoittaminen, puolaaminen, suoraommel, huolittelu).
- Silittäminen.
- Tutustuminen neulonnan (silmukoiden luominen, oikea silmukka) ja virkkauksen työtapoihin (koukulla virkkaaminen, ketjusilmukka).
- Tutustutaan myös muihin tekniikoihin valinnan mukaan (esim. huovuttaminen, kankaankuviointi, solmeilu, pujottelu/kudonta, askartelu, värjäys).
- Mittaaminen ja merkitseminen.
- Tutustutaan erilaisten materiaalien muokkaamiseen (esim. höylääminen, hiominen, sahaaminen, poraaminen ja leikkaaminen).
- Tutustutaan virtapiiriin (esim. tehdään elektroniikkatyö)
- Yksinkertaiset pintakäsittelytekniikat (esim. öljyäminen ja maalaaminen vesiohenteisilla maaleilla).
- Yksinkertaiset liitostekniikat ( liimaaminen, naulaaminen).
- Harjoitellaan ohjelmoimalla aikaan saatuja toimintoja, joista esimerkkeinä automaatio ja robotiikka.
- Tutustutaan esim. seuraaviin materiaaleihin: puuvilla, villa, puu, metalli, nahka, muovi, kierrätysmateriaalit, paperi.
- Liikkuminen ja työskentely käsityöopetuksen tiloissa turvallisesti ja muut huomioiden.
- Työvälineiden asianmukainen käyttö ja oikeat työtavat.
- Työergonomia.
- Asianmukaisten suojavälineiden käyttäminen.
- Dokumentointi vähintään yhdestä oppimistehtävästä päiväkirjanomaisesti mahdollisuuksien mukaan tietotekniikkaa hyväksi käyttäen.
- Arviointi on oppilaan opiskelua ohjaavaa ja kannustavaa. Opetellaan antamaan yksilö- ja ryhmäpalautetta.