6.5 Käyttäytymisen arviointi

6.5 Käyttäytymisen arviointi

Käyttäytymisen arviointi Äänekosken perusopetuksessa

Käyttäytymistä arvioidaan suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa käyttäytymiselle asetettuihin tavoitteisiin. Käyttäytymisen tavoitteet perustuvat koulun toimintatapoihin ja järjestyssääntöihin. Käyttäytyminen arvioidaan todistuksissa omana kokonaisuutenaan, eikä käyttäytyminen tai siitä saatu arvosana tai sanallinen arvio vaikuta oppiaineista saatavaan arvosanaan tai sanalliseen arvioon. 

Oppilaan käyttäytymiseen liittyvät tarpeet tulee tarvittaessa kirjata, oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevaan suunnitelmaan, jotta ne voidaan ottaa huomioon käyttäytymisen arvioinnissa.

Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Käyttäytymisen tavoitteilla tähdätään myös oppilaan osallisuuden kasvuun ja kehittymiseen.

Oppilaan käyttäytymisen arvioinnissa otetaan huomioon oppilaan ikäkausi.

Käyttäytymisen arvioinnissa erityisen tärkeä on huolehtia, että arviointi ei kohdistu oppilaan persoonaan, temperamenttiin eikä muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Käyttäytyminen arvioidaan todistuksissa omana kokonaisuutena, eikä se vaikuta oppiaineesta saatavaan arvosanaan tai sanalliseen arvioon.

Päättö- ja erotodistukseen käyttäytymisen arviota ei merkitä.


Käyttäytymisen arvioinnin tavoitteet

- muiden ihmisten huomioiminen

  • taito kuunnella
  • taito keskustella
  • kyky tehdä yhteistyötä
  • toisten auttaminen ja toisista huolehtiminen
  • kannustaminen, taito rohkaista muita

- hyvät tavat

  • erilaisissa vuorovaikutustilanteissa asiallinen, tilannetietoinen käyttäytyminen (käytöstavat)
  • asiallinen kielenkäyttö
  • suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen
  • taito käsitellä pettymyksiä
  • taito hallita omia tunteitaan

- ympäristön huomioiminen

  • omista ja yhteisistä asioista ja tavaroista huolehtiminen
  • yhteisen viihtyvyyden arvostaminen

- sovittujen toimintatapojen ja sääntöjen noudattaminen

  • kyky noudattaa koulun järjestyssääntöjä
  • oman ja toisten työn arvostaminen
  • työrauhan arvostaminen
  • vastuunkantaminen

Käyttäytymisen arvioinnin kriteerit

10 erinomainen

Oppilaan käyttäytyminen on oma-aloitteisesti moitteetonta. Oppilas ottaa toiset huomioon ja on yhteistyökykyinen, vastuuntuntoinen, kohtelias, avulias ja yhteishenkeä rakentava. Hän vaikuttaa positiivisella esimerkillä muihin oppilaisiin, oppimistilanteisiin ja ympäristöönsä.

9 kiitettävä
Oppilaan käyttäytyminen on lähes moitteetonta. Hän noudattaa yhteisiä sääntöjä ja annettuja ohjeita, on kohtelias ja yhteistyöhaluinen, vastuuntuntoinen, auttavainen ja yhteishenkeä rakentava. Oppilas asennoituu myönteisesti koulutyöhön. Hän huolehtii oma-aloitteisesti ympäristöstään.

8 hyvä
Oppilas käyttäytyy asiallisesti tilanteeseen sopivalla tavalla. Oppilas noudattaa useimmiten koulun sääntöjä. Hän käyttäytyy yleensä hyvien käytöstapojen mukaisesti ja on yleensä luotettava ja vastuuntuntoinen. Hän pystyy yleensä ratkaisemaan ristiriitatilanteita oma-aloitteisesti. Oppilas ymmärtää vastuunsa ympäristöstään.

7 tyydyttävä
Oppilas käyttäytyy useimmiten tilanteeseen sopivalla tavalla. Oppilas tuntee ja hyväksyy koulun säännöt, mutta tarvitsee ohjausta niiden noudattamisessa. Oppilas on vaihtelevasti luotettava ja vastuuntuntoinen. Hän ei osaa aina huomioida muita työyhteisön jäseniä eikä ympäristöään.

6 kohtalainen
Oppilas tarvitsee jatkuvaa ohjausta ja neuvontaa käyttäytymisessä. Koulun sääntöjen noudattaminen on hänelle vaikeaa. Oppilas toimii usein välinpitämättömästi työyhteisössään ja ympäristössään.

5 välttävä
Oppilaan käyttäytyminen on välinpitämätöntä suhteessa kanssaihmisiin, koulutyöhön ja kouluympäristöön. Oppilas suhtautuu kielteisesti koulun sääntöihin eikä noudata niitä.

4 hylätty
Käyttäytyminen normaaliin kouluyhteisöön täysin sopimatonta.