Palautus valmistajalle/ maahantuojalle

Vuonna 2018 voimaan tulleeseen Säteilylakiin on tullut umpilähteitä koskevia muutoksia. Säteilylain 76. §:n mukaan Suomeen saa tuoda tai siirtää vain sellaisen umpilähteen, jonka valmistaja on kirjallisesti sitoutunut ottamaan vastaan lähteen käytön päätyttyä tai jonka sisältämän radioaktiivisen aineen puoliintumisaika on sellainen, että lähde voidaan vanhentaa turvallisesti. Lain 75. §:n mukaan "umpilähde on poistettava käytöstä 83. §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla viimeistään, kun 40 vuotta on kulunut sen vaatimuksenmukaisuuden osoittamisesta".

Ennen vuotta 2018 maahan tuodut umpilähteet pitää nykyisin palauttaa maahantuojalle tai valmistajalle, jos sellainen on tiedossa. Jos alkuperäistä valmistajaa ei ole enää syystä tai toisesta olemassa, säteilylähteestä tulee tehdä STUKille esiselvitys. STUK on osa Kansainvälistä atomienergiajärjestöä (IAEA), jonka kautta sillä on hyvät kontaktit valmistajatietokantoihin ympäri maailmaa. Jos palauttaminen ei ole mahdollista, valtiolla on niin sanottu toissijainen huolehtimisvelvollisuus Suomessa säteilylähteiden vaarattomaksi tekemisessä (Säteilylaki 80 §). Tämä tarkoittaa, että jos säteilylähteelle ei löydy muuta paikkaa, se sijoitetaan valtion pienjätevarastoon.