Säteilyturvallisuus
Vaarallinen säteily?
Säteily on energiaa, jota on kaikkialla. Se on sähkömagneettista aaltoliikettä tai hiukkasten liike-energiaa. Valo, radioaallot ja radioaktiiviset aineet ovat säteilyä. Kaikki säteily ei ole vaarallista vaan osa on jopa elintärkeää. Luonnonsäteilyä saa Suomessa niin maaperän radioaktiivisista aineista, kosmisesta taustasäteilystä kuin kehon sisältämistä aineista. Suomalainen saa luonnollisesta taustasäteilystä keskimäärin 5,9 millisievertin (mSv) suuruisen efektiivisen säteilyannoksen vuodessa. Lukua voi verrata säteilytyöntekijän vuosittaiseen säteilyannoksen enimmäismäärään, joka on 20 millisievertiä.
Säteilyaktiivisuuden yksikkö on bequerel (Bq), joka ei kuitenkaan kerro mitään säteilylähteen vaarallisuudesta. 100 miljardin Bq:n säteilylähde voi olla täysin harmiton 100 metrin etäisyydeltä tai tappava syötynä. Tätä varten tarvitaan toinen yksikkö, eli sievert (Sv), jolla mitataan säteilyannosta. Sievert-yksikkö on todella suuri, joten se ilmaistaan normaalisti tuhannesosina eli millisieverteinä. Koska becquerel ja sievert mittaavat täysin eri asioita, niitä ei voi verrata keskenään.
Säteilyä ei voi havaita ilman erillisiä laitteita, ja siksi se aiheuttaa monissa pelkotiloja. Säteilyn toimintaa ymmärtämällä on kuitenkin mahdollista hallita pelkoa. Monet viranomaiset ja kansainväliset yhteisöt ovat valvoneet yhteiskunnalle vaarallisimpia säteilylähteitä jo vuosikymmenten ajan. Yleistieto säteilystä, varsinkin radioaktiivisesta säteilystä, auttaa luomaan kaikille hyvän turvallisuuskulttuurin. Säteilylähteiden käyttö vaatii Suomessa Säteilyturvakeskuksen eli STUKin myöntämän turvallisuusluvan. Säteilylaki velvoittaa suomalaisten organisaatioiden johtoa huolehtimaan siitä, että työntekijät kaikilla tasoilla sitoutuvat hyvän turvallisuuskulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tämä parantaa koko henkilöstön tietoisuutta säteilyriskeistä ja ymmärrystä niiden merkityksestä turvallisuudelle.
Säteilyltä suojautuminen
Suomessa säteilyn käyttö ja muu säteilytoiminta on hyväksyttävää, kun se täyttää kolmen eri periaatteen vaatimukset. Näitä ovat oikeutusperiaate, eli toiminnalla saavutettava hyöty on suurempi kuin toiminnasta aiheutuva haitta, optimointi- eli ALARA-periaate (as low as reasonably achievable), eli toiminta on siten järjestetty, että siitä aiheutuva terveydelle haitallinen säteilyaltistus pidetään niin alhaisena kuin käytännöllisin toimenpitein on mahdollista sekä yksilönsuojaperiaate, eli yksilön säteilyaltistus ei ylitä sallittuja annosrajoja. Näiden kolmen periaatteen noudattaminen toiminnassa suojaa säteilylähteelle altistumisissa.
Silloin kun radioaktiivisen aineen kanssa työskennellään, paras suoja on ASE eli aika, suojaus ja etäisyys. Tämä tarkoittaa, että hyvällä suunnittelulla minimoidaan säteilevän aineen luona vietettävä aika ja suojaudutaan aineen edellyttämällä tavalla, jolloin parhaiten estetään kontaminaation aiheuttamat aineen siirtymät. Hyvällä suunnittelulla ja työvälineillä voidaan yleensä myös maksimoida työskentelyn etäisyys kohteesta, jolloin säteilylle altistumisen riskit vähenevät.
Säteilyturvallisuusasiantuntija (STA) ja säteilyturvallisuusvastaava (STV)
Säteilylaissa mainitaan kaksi eri tehtävää, joissa toimivat vastaavat toiminnanharjoittajien säteilyturvallisuudesta. Säteilyturvallisuusasiantuntija (STA) vastaa säteilyturvallisuuden kokonaisvaltaisesta neuvonnasta ja teknisestä ohjauksesta. Säteilyturvallisuusvastaava (STV) vastaa toimipaikan säteilyturvallisuuden arkipäiväisestä hallinnasta ja valvonnasta. Säteilyturvallisuusasiantuntijat ja -vastaavat tekevät tiivistä yhteistyötä säteilytoiminnan turvallisuuden varmistamiseksi Suomessa.
STA:lla on laaja teoreettinen ja käytännön kokemus säteilyn käytöstä, ja hän toimii säteilytoiminnan neuvonantajana. STA:n kelpoisuus edellyttää Valtioneuvoston asetuksen mukaista akkreditointia ja riittävää koulutusta sekä työkokemusta alalta. STA voi toimia joko toiminnanharjoittajan palveluksessa tai ulkopuolisena konsulttina. Säteilytoiminnan turvallisuusluvan edellyttämissä tapauksissa STA:n käyttö on lakisääteistä tietyissä altistusluokissa ja tehtävissä.
STV on toiminnanharjoittajan nimeämä henkilö, joka vastaa käytännössä säteilyturvallisuuden toteutuksesta ja säteilytyön valvonnasta toimipaikassa. STV:n on suoritettava säteilyturvallisuusvastaavan koulutus, joka antaa valmiudet itsenäiseen säteilyturvallisuuden hallintaan. STV-koulutusta voi antaa vain STUKin hyväksymät koulutusorganisaatiot. STV:n ei tarvitse olla STA:n kaltainen asiantuntija, mutta hänellä pitää olla soveltuva koulutus ja työkokemus, jotta hän kykenee hoitamaan tehtävänsä hyvin.
| STA | STV | |
| Kelpoisuus ja koulutus | STUKin hyväksynä asiantuntija, jolla on korkea asiantuntemus ja kokemus alalta. | STUKin hyväksymä 2-päiväinen koulutus (+ täydennyskoulutusvaatimus eli 10 tuntia viiden vuoden aikana). |
| Vastuualue | Säteilytoiminnan tekninen ohjaus ja laaja osaaminen säädöksistä. | Säteilyturvallisuuden käytännön toteutus. |
| Lainsäädäntövaatimus | Pakollinen tietyissä altistusluokissa ja toiminnassa. | Pakollinen turvallisuuslupaa edellyttävissä tehtävissä, joissa käytetään säteilyä. |
| Työsuhde | Joko ulkoistettuna tai toiminnanharjoittajan palveluksessa. | Toiminnanharjoittajan palveluksessa. |
| Tehtävä-esimerkkejä | Turvallisuusarviot ja niiden päivitys, säteilyaltistusten seuranta, henkilöstön säteilysuojelukoulutukset. | Käytännön säteilytyön valvonta, säteilylähteiden turvallinen käyttö ja tarkastukset, turvallisuusohjeiden laadinta, toimii läheisessä yhteistyössä STA:n kanssa. |
Viranomaiset
Säteilyturvakeskus
Suomen säteilyvalvonta kuuluu Sosiaali- ja terveysministeriön alla toimivalle Säteilyturvakeskukselle (STUK). STUK on turvallisuusviranomainen, joka suojelee Suomea kokonaisvaltaisesti säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. STUKin toimintaan kuuluvat valvonta, tutkimus, opastus, viestintä, mittaukset, varautuminen ja toiminta vaaratilanteissa. STUK toimii myös asiantuntijana, kun säännöstöjä kehitetään. Sen tärkeitä kumppaneita ovat eri ministeriöt, kuten ympäristöministeriö radioaktiivisten aineiden esiintymiseen ja kulkeutumiseen sekä työ- ja elinkeinoministeriö ydinlaitosten luvitukseen ja valvontaan liittyen, ja muut valvontaviranomaiset, kuten poliisi- ja pelastuslaitokset.
STUK tekee vahvaa yhteistyötä Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) ja kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) kanssa kansainväliseen säteilyturvallisuuteen liittyen. Jo 1970-luvulla on yhdessä sovittu ydinmateriaalivalvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa, että ydinaineita, -laitteita ja -teknologiaa käytetään vain ilmoitettuihin rauhanomaisiin tarkoituksiin. Suomessa valvonnan perustana on Ydinenergialaki (990/1987) ja -asetukset. STUK antaa lain nojalla yksityiskohtaiset määräykset, jotka koskevat ydinenergian turvallista käyttöä. Tätä toimintaa valvoo STUKin osana ydinmateriaalitoimisto (YMA) ja sen ydinmateriaalivalvonta (safeguards).
Euratom
Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom) perustettiin vuonna 1957 Rooman sopimuksella. Yhteisö on Euroopan komission alainen, ja siihen kuuluvat EU:n jäsenmaiden lisäksi liitännäisjäseninä Iso-Britannia ja Sveitsi. Euratomin tehtävänä on valvoa ei-sotilaallista ydinvoimateollisuutta ja edistää ydinvoima-alan tutkimusta ja teknologiaa EU:ssa. Se keskittyy vain atomienergian rauhanomaiseen käyttöön.
Kuten ydinsulkusopimuksessa sovittiin, Euratom vastaa ydinaineiden valvonnasta ja antaa teknistä tukea kehittyville maille. Euratomin, Euroopan hiili- ja teräsyhteisön ja Euroopan talousyhteisön toimielimet yhdistettiin niin sanotulla sulautumis- eli Brysselin sopimuksella vuonna 1967. Tämä toimi siemenenä nykyiselle Euroopan unionille, joka perustettiin Amsterdamin sopimuksella vuonna 1999. Euratom on muutosvaiheissa säilyttänyt omat erityissäädöksensä ja sopimuspohjansa erillisenä perussopimuksena.
Euratom toimii Euroopan maiden edustajana kansainvälisessä fuusioreaktorihankkeessa ITERissä.
IAEA
Kansainvälinen atomienergiajärjestö (The International Atomic Energy Agency, IAEA) on YK:n alainen järjestö. IAEA edistää säteilyturvallisuutta, ydinturvallisuutta ja ydinaseriisuntaa. IAEA:lla ei kuitenkaan ole erityisjärjestön asemaa. Se rohkaisee ja avustaa ydinenergian rauhanomaiseen käyttöön tähtäävää tutkimusta, edistää monikansallista tieteellistä ja teknistä tiedonvaihtoa, toimii materiaalien, palveluiden ja laitteistojen välittäjänä ja vakiinnuttaa ydinturvallisuuteen liittyviä standardeja. IAEA valvoo lisäksi ydinsulkusopimusta. Jo vuonna 1968 voimaanastuneesta ydinsulkusopimuksesta tehtiin pysyvä vuonna 1995, ja vuotta myöhemmin solmittiin ydinkoekieltosopimus.
IAEA perustettiin vuonna 1957, kun ydinteknologian löydökset ja monipuoliset käyttötavat loivat voimakkaita pelkoja ja odotuksia. Järjestön synnyn taustalla on Yhdysvaltain presidentti Eisenhowerin ”Atoms for Peace” -puhe YK:n yleiskokouksessa joulukuussa 1953. Marraskuussa 2024 IAEAssa oli mukana 180 maata. Suomi liittyi mukaan jo vuonna 1958.