Koulukuljetusten periaatteet
Huoltaja on vastuussa turvallisen koulureitin opettelusta ja harjoittelusta. Turvallista koulumatkan kulkemista on hyvä harjoitella yhdessä lapsen kanssa useita kertoja. Teiden ylitykset vaativat erityistä tarkkaavaisuutta. Aikuinen näyttää käytöksellään lapselle mallia. Koulun vastuulla ovat liikennesääntöjen ja turvallisen liikennekäyttäytymisen esillä pitäminen ja kertaaminen.
Koulumatkat eivät kuulu koulun vastuualueeseen. Koulun opettajan tai rehtorin tulee kuitenkin ilmoittaa tietoonsa tulleesta koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Koulutaksissa ilmenevä toistuvat huono käytös, kiusaaminen yms. voi johtaa määräaikaiseen kuljetusetuuden menettämiseen. Tällaisessa tapauksessa oppilaan huoltajalle voidaan maksaa anomuksesta koulumatkakustannusten korvausta, jos oppilas täyttää koulukuljetusehdot ja huoltaja kuljettaa oppilasta.
Oppilaat kuuluvat kunnan ottaman vakuutuksen piiriin koulumatkoilla. Kuuluakseen vakuutuksen piiriin, on lasten kuljettava suorinta tietä kouluun ja takaisin. Vakuutus korvaa lähinnä hoitokulut.
Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, kun tämän koulumatka on pidempi kuin 5 km. Myrskylän kunta myöntää laista poiketen maksuttoman koulukuljetuksen kaikille oppilaille jo silloin, kun näiden koulumatka ylittää 3 km. Koulumatka mitataan lyhintä jalankulkukelpoista yleisessä käytössä olevaa tietä pitkin kotiportilta koulun piha-alueen portille.
Perusopetusta tai esiopetusta saavalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. Myrskylän kunnassa ei ole sellaista reittiä, jolle koulumatkaetuus myönnettäisiin koulumatkan vaarallisuuden perusteella.
Mahdollisista vaarallisuuden perusteella kuljetukseen oikeuttavista reiteistä päätökset tekee sivistyslautakunta.
Oppilaan terveydentilaan vedottaessa on aina toimitettava liitteenä lääkärintodistus, jossa esitetään arvio oppilaan selviytymisestä koulumatkastaan. Poikkeus terveydentilan takia myönnetään määräaikaisena.
Esiopetuksen oppilaat noudetaan pääsääntöisesti kotiportilta. Joissain tapauksissa oppilas kulkee reitin varteen. Nämä käydään aina tapauskohtaisesti huoltajan kanssa läpi. Perusopetuksen oppilaat kulkevat kohtuullisen matkan taksireitin varteen.
Reitit suunnitellaan kokonaisuutena, toimivuus ja taloudellisuus huomioon ottaen, lähtökohtana oppilaiden kuljettamistarpeet. Oppilaalla voi olla lukujärjestyksessä odotustunti. Tämä tarkoittaa oppitunnin mittaista koulukuljetuksen odotusta. Odotustunnin ajaksi koulu järjestää lapset valvottuun tilaan.
Aamu- ja iltapäivätoiminnasta ei järjestetä kuljetuksia.
Oppilaat tai huoltajat eivät voi sopia sellaisen oppilaan, jolla ei ole kuljetusetuutta, kulkemisesta koulutaksissa esim. kaverille.