Paikalliset kirjaukset: Korkeakoulut, työelämä ja kansainvälisyys


Korkeakouluyhteistyö

Korkeakouluyhteistyön tavoitteena on, että opiskelijat tuntevat mahdollisimman hyvin korkeakoulurakenteen ja eri vaihtoehdot. Vierailujen ja lukioaikaisten korkeakoulujen tarjoamien verkko-opintojen kautta opiskelijat saavat käsitystä, millaista opiskelu korkeakoulussa on ja mitä valmiuksia opinnoissa tarvitaan. Korkeakoulujen kansainväliseen toimintaan tutustumalla opiskelijat voivat jo orientoitua tulevan opiskeluelämän eri mahdollisuuksiin.

Muuramen lukion abiturientit tutustuvat Jyväskylän yliopistoon ja Jyväskylän ammattikorkeakouluun Hakijan päivä -tapahtumassa. Syksyisin opotunneilla käy opiskelijoita eri korkeakouluista kertomassa opinnoistaan kakkosille ja abeille. Lisäksi silloin, kun kakkosille pidetään ammattikorkeakoulun ja yliopiston esittelytunnit, mukana on myös opiskelijoita kyseisistä oppilaitoksista. Abiturientit käyvät myös Studia-messuilla, joissa ovat edustettuina lähes kaikki Suomen korkeakoulut. 

Tarkoitus on, että jatkossa korkeakouluyhteistyötä jalkautetaan enemmän eri oppiaineisiin. Opettajat esittelevät omaan alaansa liittyviä aloja ja opintoja sekä mahdollisuuksien mukaan tekevät myös vierailuja korkeakouluihin. Oppiainessa tapahtuvassa korkeakouluyhteistyössä huomioidaan tutkimustoiminta ja siihen tutustuminen.

Lukiolaisille markkinoidaan Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun tarjoamia opintoja. Lukiossa voidaan järjestää yhteistyössä korkeakoulujen kanssa teemaopintoihin liittyviä opintojaksoja, kuten esimerkiksi kyberturvallisuudesta. Myös Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa ollaan käynnistämässä biotalouteen liittyvää yhteistyötä.

Muita yhteistyön muotoja voivat olla esimerkiksi striimattavien luentojen käyttö oppiaineissa, opettajavaihdot ja "varjostuspäivä", jolloin lukiolainen seuraa päivän ajan korkeakouluopiskelijaa. Seuraamme myös seutukunnallisia yhteistyön muotoja.


Työelämävalmiudet

Muuramen lukiossa tavoitteena on, että jokaiselle opiskelijalle kertyy kokemusta ja tietoa työelämästä ja tulevaisuuden työelämän vaatimuksista ja trendeistä. Tavoitteena on, että nuoret suuntautuvat uteliaasti tulevaisuuteen ja uskovat omiin mahdollisuuksiinsa. Opiskelijoita kannustetaan työn tekemiseen, osallistumaan koulun hankkeisiin ja projekteihin sekä toteuttamaan esimerkiksi omia yrittämiseen liittyviä ideoitaan.

Muuramen lukio on perustamisestaan asti tehnyt vahvasti yhteistyötä paikallisen työelämän ja kolmannen sektorin kanssa. Lukion toinen painoalue on yrittäjyys, ja valittavana on yrittäjyyden opintoja, joissa työskennellään projektimaisesti ja hankitaan käytännön tekemisen kautta kokemusta yrittäjyydestä. Tavoitteena on kehittää myös yhteistyö- ja tiimitaitoja, luovuutta, rohkeutta ja joustavuutta. Yrittäjyyden opinnoissa tehdään yhteistyötä Nuori Yrittäjyys -yhdistyksen kanssa hyödyntämällä muun muassa heidän tekemiään opetusmateriaaleja.

Jokainen aloittava opiskelijaryhmä saa oman kummiyrityksen, jonka kanssa toimitaan kaksi vuotta. Opiskelijat ja ryhmänohjaaja käyvät tutustumassa kummiyritykseensä, ja kummiyrittäjät käyvät koululla kertomassa oman yrittäjätarinansa kaikille aloittaville opiskelijoille. Muuta yhteistyötä tehdään sen mukaan, mikä on luontevaa juuri kyseisten yritysten kanssa. Muun muassa usea kummiyritys on tarjonnut kesätöitä opiskelijoille.

Muuramen lukiossa on oma työsuuskunta Kisälli, joka on yhteistyössä paikallisen nuorten yrittäjyystalo Innolan kanssa. Nuoret voivat tehdä Kisällin ja Innolan kautta tilapäisiä töitä lukion aikana. Yksi lukion opiskelija huolehtii Kisällin talousasioiden hoidosta ja saa työstään palkkaa. Osa lukiolaisista toimii palkallisina oppaina lukiolla käyville vierailijaryhmille. 

Lukio suuntautuu avoimesti koulusta yhteiskuntaan, ja lukiolla vierailee usein eri alojen asiantuntijoita ja yhteistyökumppaneita. Oppiaineissa tehdään yhteistyötä oppilaitosten ja työpaikkojen kanssa ja näin nivotaan teoriaopintoja käytäntöön. Opinto-ohjauksen tunneilla käy vuosittain vieraita oppilaitoksista ja työelämästä. Työelämä tutuksi -tapahtumassa on kymmenkunta vierasta, jotka kertovat oman uratarinansa. Opiskelijoille pyritään tarjoamaan mahdollisuus vierailla esimerkiksi terveysasemalla, kunnassa tai teollisuusyrityksessä.  Opiskelijoiden on mahdollista lähteä halutessaan muutaman päivän mittaiselle työelämä tutuksi -jaksolle. Opettajien työelämätietoutta ylläpidetään vuosittaisilla koko opettajakunnan tekemillä työpaikkavierailuilla. Ryhmänohjaajat käyvät tutustumassa ryhmänsä kummiyritykseen yhden päivän ajan eli osallistuvat niin sanottuun ope-tettiin.

Jos opiskelija on töissä lukion aikana, hän voi saada siitä opintopisteitä tekemällä kirjallisen raportin yrityksestä ja toimittamalla työtodistuksen koululle. Vapaaehtoistyön opintojakso on suunnattu vanhustyöhön, ja yhteistyökumppaneina on lähiseudun vanhusten palvelutaloja.

Tavoitteena on lisätä eri oppiaineiden opetukseen yhä enemmän työelämätietoutta. Aineenopettajien ja opinto-ohjaajan yhteistyötä tiivistetään suunniteltaessa opiskelijoille työelämätietoutta lisääviä toimia. Opinto-ohjauksen tunneilla tehdään itsetuntemukseen liittyviä harjoituksia ja tehtäviä, jotta opiskelija tuntisi omat vahvuutensa ja kiinnostuksen kohteensa. Tulevaisuuden taitojen ennakointi kuuluu kaikkeen opetukseen, myös hanketyöhön.


Kansainvälinen osaaminen

Kansainvälisen toiminnan tavoitteena on rikastuttaa opiskelijoiden kokemusmaailmaa ja avartaa maailmankuvaa. Muuramen lukiossa halutaan kasvattaa kansainvälisiä, globaalisti ajattelevia ja vastuullisia kansalaisia, jotka omalla toiminnallaan tukevat eettisesti kestävää toimintaa. Lukion kestävän kehityksen sertifikaatissa määritellään kolmivuotiskausittain tavoitteet, joihin pyritään integroiden tavoitteet eri oppiaineisiin sekä koulun yhteisiin tapahtumiin. Meneillään olevan kolmivuotiskauden teemoja ovat ruoka, vaatetusteollisuus ja teknologia. Teemojen kautta tarkoitus on muun muassa lisätä opiskelijoiden tietoisuutta eettisestä ja kestävästä tuotannosta ja vastuullisista valinnoista.

Lukion kieliohjelmaan kuuluu A-englanti, A- ruotsi, B1-ruotsi,  B3- kielet saksa ja ranska  sekä kaksi kurssia B3 -espanjaa. Lukiossa kannustetaan opiskelijoita opiskelemaan muitakin kuin pakollisia kieliä. Yhteistyötä tehdään ruotsinkielisen Kronobyn lukion kanssa erilaisilla opiskelijoiden vaihtojaksoilla sekä materiaalien vaihdoilla ja etäyhteyksillä.  Yhteistyön tavoitteena on lisätä kielitietoisuutta, kielitaitoa ja kielitaidon merkityksen ymmärtämistä työelämätaitona.   Vieraiden kielten  tunneille pyydetään vierailijoita ja hyödynnetään esimerkiksi Svenskanu-hankkeen virtuaalimateriaaleja ja yhteistyömahdollisuuksia. Mikäli lukiossa on  opiskeltavaa kieltä äidinkielenään puhuvia vaihto-opiskelijoita, heidän kielitaitoaan hyödynnetään oppitunneilla. Lukiossa esitellään kaikille aloittaville opiskelijoille vaihto-opiskeluvuotta sekä erilaisia kesävaihtoja ja samalla kannustetaan hakeutumaan niihin. Opiskelijan perhe voi myös toimia isäntäperheenä vaihto-opiskelijalle. 

Tavoitteena on, että jokaiselle ikäluokalle tarjottaisiin mahdollisuus johonkin kansainväliseen vaihtoon. Lukiossa on vuosien varrella muodostunut yhteistyökumppanit Hollannissa ja Italiassa olevista kouluista. Muitakin yhteistyökumppaneita on, ja niitä haetaan koko ajan lisää. Osallistumalla kansainväliseen toimintaan, kuten vaihtoon, ja toimimalla isäntäperheenä nuori saa arvokasta kokemusta eri kulttuureista ja ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan ja vieraan kielen käyttö tulee luontevammaksi ja sujuvammaksi. 


Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä