Paikalliset kirjaukset: Eettisyys ja ympäristöosaaminen

Muuramen lukiolla on pitkä historia kestävän kehityksen teemojen parissa toimimisesta. Lukion arvoissa, toiminnassa ja kehitystyössä painotetaan eettisyyttä ja ympäristöosaamista. Kestävän kehityksen toiminnan tavoitteena on kasvattaa hyvinvoivia ja ympäristöstään vastuuta kantavia nuoria, jotka omassa toiminnassaan toteuttavat näitä arvoja. Lukion kestävän kehityksen toimintaa arvioidaan vuosittain tehtävän raportin sekä joka kolmas vuosi audioitavan Okka-säätiön ylläpitämän Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatin muodossa. Muuramen lukion kestävän kehityksen toiminnalla on pitkät perinteet, mutta samalla se elää ja muuntuu joka vuosi erilaiseksi toiminnaksi. Arjen työn lisäksi sertifikaatti antaa kestävän kehityksen mukaisia raameja ja vaatimuksia koulun johtamiselle, kehittämiselle, toiminnan arvioinnille, käytänteisiin ja opetukseen. Näin kestävä kehitys läpäisee koko koulukulttuurin. 

Arjessa kestävää kehitystä näkyväksi tekee lukion kestävän kehityksen tiimi (keke-tiimi), johon kuuluu rehtorin ja koulusihteerin lisäksi noin puolet koulun päätoimisesta opettajista. Keke-tiimi laatii vuosittain kehittämissuunnitelman, jonka toteutumista seurataan ja arvioidaan. Lisäksi koko koululle määritellään yhteinen kehittämisen pääteema kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Keke-tiimi järjestää erilaisia tempauksia, vierailuita ja vierailijoita, joilla pyritään monipuolistamaan ja vahvistamaan eettisyyteen ja ympäristöosaamiseen liittyvää opetusta. Yhdessä ympäristötiimin kanssa järjestetään vuosittain teemapäivä.

Muuramen lukion käytänteissä on jo pitkään haettu kestävän kehityksen mukaisia toimintatapoja. Näitä jo toimivia tapoja ovat muun muassa monistukseen, jätteiden lajitteluun, valojen sammuttamiseen ja turvallisuuteen liittyvät ohjeistukset. Koulun käytänteiden toteutumista arvioidaan vuosittain ja mahdollisiin ongelmiin puututaan. Keke-tiimi toteuttaa vuosittain myös sosiaaliseen hyvinvointiin liittyvän viihtyvyyskyselyn, jonka tuloksia ja saatuja kehittämisehdotuksia pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Eettisyyteen liittyen painotamme vahvasti myös erilaisuuden hyväksymistä ja tasa-arvoa.

Opiskelijoiden kestävään toimintaan liittyvät käytänteet on kuvattu opinto-oppaassa ja ohjeistusta niihin annetaan opinto-ohjauksen ja ryhmänohjauksen yhteydessä. Eettisyys ja ympäristövastuu -aihekokonaisuuteen liittyviä teemoja tuodaan esiin jokaisen oppiaineen opetuksessa. Kaikille pakollisten oppiaineiden lisäksi ympäristövastuuta ja kestävää kehitystä voi opiskella kahden ohjatun kestävän kehityksen soveltavan opintojakson (yht. 4 opintopistettä) verran. Halutessaan opiskelija voi lisätä opintojakson laajuutta. Eettisyyteen ja ympäristöosaamiseen liittyviä asioita on myös muiden aihekokonaisuuksien sisällöissä, opiskelijoiden ohjauksessa ja opiskeluhuoltotyössä. 

Muuramen lukio tekee yhteistyötä kestävän kehityksen osa-alueilla sekä Muuramessa että laajemmin alueellisesti. Muuramen eri koulujen ja henkilöstöryhmien välisenä tiedonvaihdon ja keskustelun kanavana toimii ympäristötiimi.  Keke-tiimi valitsee vuosittain keskuudestaan ympäristötiimin sihteerin, joka kutsuu tiimin kokoon ja laatii pöytäkirjan. Tämän lisäksi paikallista yhteistyötä tehdään myös kouluruokailuun liittyvissä kysymyksissä ruokailutoimikunnan kautta. Lukiolla on edustaja maakunnallisessa ympäristökasvatusta kehittävässä KYKY-ryhmässä, jonka kautta koulu saa tietoa maakunnallisesta tilanteesta ja on mukana oman maakunnan kehittämistyössä. Edellisten lisäksi Muuramen lukio on mukana myös valtakunnallisesti ympäristöministeriön kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksessa. Muuramen lukio tekee yhteistyötä myös useiden avustustoimintaan liittyvien järjestöjen ja organisaatioiden kanssa, muun muuassa Suomen Punaisen Ristin, World Visionin ja Muuramen seurakunnan kanssa sekä on mukana kummilapsitoiminnassa. Lukiossa pyrkitään laajentamaan monipuolisesti eettisyyteen ja globaaliin vastuuseen liittyvää toimintaa.