3.2 Opiskeluympäristöt ja -menetelmät

3.2 Opiskeluympäristöt ja -menetelmät

Lukion opiskeluympäristöjä ja -menetelmiä koskevien ratkaisujen lähtökohtana ovat oppimiskäsitys sekä opetukselle asetetut tavoitteet. Opiskeluympäristöjen ja -menetelmien valinnan ja kehittämisen perustana ovat myös opiskelijoiden edellytykset, kiinnostuksen kohteet, näkemykset ja yksilölliset tarpeet.

Koska oppiminen on monimuotoista ja sidoksissa aiemmin hankittuun osaamiseen, käytetään lukiossa monipuolisia opetus-, ohjaus- ja opiskelumenetelmiä. Menetelmien valinnassa otetaan huomioon eri oppiaineissa edellytetty käsitteellinen ja menetelmällinen osaaminen. Tutkimiseen, kokeilemiseen ja ongelmanratkaisuun perustuvat opiskelumenetelmät edistävät oppimaan oppimista ja kehittävät kriittistä ja luovaa ajattelua. Menetelmällisillä ratkaisuilla voidaan rakentaa kokonaisuuksien hallintaa ja oppiainerajat ylittävää osaamista.

Lukion opetus- ja opiskelumenetelmien tarkoituksena on edistää opiskelijoiden aktiivista työskentelyä ja yhteistyötaitojen kehittymistä. Opiskelijoita ohjataan suunnittelemaan opiskeluaan, arvioimaan toiminta- ja työskentelytaitojaan sekä ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan. Heitä ohjataan myös käyttämään monipuolisesti tieto- ja viestintäteknologiaa. Lisäksi opiskelumenetelmien valinnassa ja työskentelyn ohjauksessa kiinnitetään huomiota sukupuolittuneiden asenteiden ja käytänteiden tunnistamiseen ja muuttamiseen.

Merkitykselliset oppimiskokemukset sitouttavat ja innostavat opiskeluun. Opiskelijoille tarjotaan mahdollisuuksia työskentelyyn, joka kytkee opiskeltavat tiedot ja taidot sekä heidän kokemuksiinsa että ympäristössä ja yhteiskunnassa esiintyviin ilmiöihin. Opiskelijoita rohkaistaan ratkomaan avoimia ja riittävän haastavia tehtäviä, havaitsemaan ongelmia sekä esittämään kysymyksiä ja etsimään vastauksia.

Lukiossa opiskelijat toimivat turvallisissa ja terveellisissä opiskeluympäristöissä. Tavoitteena on, että opiskeluympäristöt ovat monipuolisia ja että ne rikastuttavat opiskeluun liittyviä kokemuksia ja edistävät opiskelumotivaatiota. Opiskeluympäristöjen kehittämisellä tuetaan vuorovaikutusta ja yhdessä oppimista itsenäisen työskentelyn ohella. Opiskeluympäristöjä koskevissa ratkaisuissa otetaan huomioon, että oppimista tapahtuu mitä moninaisimmissa tilanteissa ja paikoissa. Rakennettuja tiloja ja luontoa hyödynnetään opiskelussa siten, että luova ajattelu ja tutkimiseen perustuva opiskelu on mahdollista. Opiskeluympäristöjä laajennetaan oppilaitoksen ulkopuolelle myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen. Yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja muiden oppilaitosten, kirjastojen, liikunta- ja luontokeskusten, taide- ja kulttuurilaitosten, työelämän ja yritysten sekä muiden tahojen tarjoamia opiskeluympäristöjä hyödynnetään monin tavoin.

Opiskelijoita ohjataan hyödyntämään digitaalisia opiskeluympäristöjä, oppimateriaaleja ja työvälineitä eri muodossa esitetyn informaation hankintaan ja arviointiin sekä uuden tiedon tuottamiseen ja jakamiseen. Opiskelijat vastaavat itse henkilökohtaiseen opiskelukäyttöön tarkoitettujen työvälineiden, laitteiden ja materiaalien hankinnasta, ellei koulutuksen järjestäjä niitä tarjoa.

Opiskelijoiden yksilöllistä etenemistä, henkilökohtaisia oppimispolkuja ja verkko-opiskelutaitojen kehittymistä tuetaan tarjoamalla opiskelijoille mahdollisuuksia suorittaa opintoja myös etäopiskeluna. Etäopiskeluna suoritettu kurssi koostuu opettajan ohjaamasta itsenäisestä opiskelusta, ja siinä käytetään monipuolisesti tietoverkkoja sekä muuta tieto- ja viestintäteknologiaa. Etäopiskelussa pyritään käyttämään myös yhteisöllisiä työtapoja. Lukiokurssi voidaan järjestää myös monimuoto-opetuksena, jolloin verkossa tapahtuvan etäopetuksen ja -opiskelun lisäksi kurssi sisältää myös lähiopetusta ja -ohjausta.

Itsenäistä opiskelua järjestettäessä otetaan huomion opiskelijan edellytykset suorittaa opintoja opetukseen osallistumatta sekä hänen ohjauksen ja tuen tarpeensa.

Opiskeluympäristöt ja -menetelmät (Paikalliset kirjaukset)

Lukion omassa kiinteistössä (n. 1000 m2) on seitsemän 35 oppilaalle mitoitettua luokkahuonetta (65 - 75 m2), yksi pienluokka, kielistudio/sähköinen koetila, tiimi- ja projektiluokka Kenno, erillinen pientyöskentelytila, kulttuurikeskuksen kahvio ja sen yhteydessä yksi siirrettävillä väliseinillä eristettävissä oleva pienryhmätila. Lisäksi lukion tiloissa ovat opettajainhuone työtiloineen, rehtorin, koulusihteerin ja opinto-ohjaajan työhuoneet. Lukion tiloja käytetään myös iltaisin kunnan yhteisöjen ja asukkaiden erilaisiin koulutus- ja kokoontumistarkoituksiin. Lukion ja kulttuurikeskuksen tilat eivät kuitenkaan riitä, ja niinpä Nisulanmäen koulun tiloja käytetään fysiikan ja kemian laboratoriotöihin, kuvataiteen ja musiikin opetukseen. Lukion aula on sisustettu oppilaskunnan toiveiden mukaisesti opiskelijoiden yhteiseksi tilaksi. Aulaan on tilattu eri alojen aikakauslehtiä.

Kaikki luokkatilat on kalustettu ja varustettu samalla tavalla. Opettajanpöytä on sijoitettu luokan etuosan nurkkaan, sillä oppimisprosessissa opiskelija on keskiössä. Tila- ja kalusteratkaisulla on pyritty tukemaan tätä opiskelijalähtöistä ajattelua. Opiskelijoiden pöydistä voidaan muodostaa pöytäryhmiä, jotka tukevat keskustelua ja keskinäistä dialogia. Opettaja ohjaa prosessia sivummalta – opiskelija on aktiivisempi toimija. Tiimioppiminen ja projektioppiminen ovat keskeisiä opetusmenetelmiämme.

Myös opetusteknologia on kaikissa luokissa samanlaista. Jokaisessa luokassa on opettajalla kannettava tietokone, dokumenttikamera, dataprojektori. Näin opettajan on helppoa siirtyä luokasta toiseen pitämään tunteja, kun luokkien varustelu on samankaltaista.

Dialogin käymiseen ja erilaisia projekteja varten lukiolle on tehty tiimi- ja projektiluokka Kenno. Kenno on varustettu etäpäätteillä ja suurin tila on varattu dialogiympyrälle ja –sohville. Tähän oppimisympäristöön voidaan tuoda myös tabletlaitteita tai kirjoitusalustoja. Kennoon on rakennettu kiinteä virtuaalitodellisuutta hyödyntävä oppimisympäristö. Sen muodostavat opiskelijoiden rakentama tehokas pelikone sekä HTC Vive virtuaalitodellisuuslaitteisto. Tilan on opiskelijoiden käytössä myös välituntisin. 

Lukiolla on ollut vuodesta 2007 langaton WLAN verkko. Verkkoa on vahvistettu viime vuosina ja se palvelee kaikkia lukiolaisia. Avoin verkko toimii kaikkialla lukion tiloissa. Opiskelijoita kannustetaan tuomaan omia koneita.

Sähköisiä kokeita ja testejä varten kielistudiota muokattiin sähköisten kokeiden tekemistä varten. Varsinainen sähköisen ylioppilaskokeen tila on rakennettu liikuntasaliin. Tila rakennettiin siten, että tilassa voidaan järjestää myös muita tietoverkkoja hyödyntäviä tapahtumia (LANIT, pelitapahtumat, virtuaaliset kohtaamiset). Tilassa voi suurimmillaan 105 opiskelijaa tehdä sähköisen ylioppilaskokeen.

Lukiolla on käytössä kaksi erilaista oppimisalustaa : Pedanet ympäristö sekä Googlen G-Suite ympäristö. Googlen oppimisekosysteemi on parhaita mitä tiedämme, koska G-Suitea pääsee hallinnoimaan yhdellä ainoalla sähköpostiosoitteella sisältäen sähköpostin, pilvipalvelun, Classroom ympäristön, kalenterin, Meetin jne. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä