3.1 Oppimiskäsitys

3.1 Oppimiskäsitys

Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppiminen on seurausta opiskelijan aktiivisesta, tavoitteellisesta ja itseohjautuvasta toiminnasta. Oppimisprosessin aikana opiskelija tulkitsee, analysoi ja arvioi eri muodoissa esitettyä informaatiota, rakentaa uutta tietoa ja syventää siten osaamistaan aikaisempien kokemustensa ja tietojensa pohjalta. Ohjaus ja rakentava palaute vahvistavat itseluottamusta ja auttavat opiskelijaa kehittämään ajatteluaan ja työskentelemään tarkoituksenmukaisella tavalla.

Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa muiden opiskelijoiden, opettajien, asiantuntijoiden ja yhteisöjen kanssa erilaisissa ympäristöissä. Se on monimuotoista ja sidoksissa siihen toimintaan, tilanteeseen ja kulttuuriin, jossa se tapahtuu. Lukio-opinnoissa opiskelijoita ohjataan havaitsemaan käsitteiden, tiedonalojen ja osaamisen välisiä yhteyksiä sekä soveltamaan aiemmin oppimaansa muuttuvissa tilanteissa. Oppimisprosesseistaan tietoiset opiskelijat osaavat arvioida ja kehittää opiskelu- ja ajattelutaitojaan. Näin kehittyvät myös elinikäisen oppimisen edellyttämät taidot. Opintoihin liittyvät onnistumiset ja muut myönteiset kokemukset edistävät oppimista ja innostavat osaamisen kehittämiseen.

Oppimiskäsitys (Paikalliset kirjaukset)

Muuramen lukiossa pyritään yrittäjämäiseen kokeilukulttuuriin, johon kuuluu runsaat arkipäivän kokeilut pedagogiassa ja johtamisessa. Kokeilukulttuurissa kokeillaan erilaisia asioita. Kokeilukulttuurissa määrä korvaa laadun, koska paljon kokeilevat organisaatiot onnistuvat myös useimmin. Kokeilut eivät tarvitse olla suuria, ihmeellisiä ja suunnitelmallisia. Nopeat ja suoraviivaiset kokeilut ovat sallittuja. Runsailla kokeiluilla haetaan myös epäonnistumisten sietämistä ja niistä oppimista. Uskomme, että oppiminen on kykyä yhdistellä erilaisia asioita luovalla ja raja-aitoja ylittävällä tavalla. 

Pyrimme toteuttamaan oppmisessa laaja-alaista osaamista eli ilmiöpohjaisuutta ja kokonaisvaltaisuutta. Siinä korostuvat tiimitaidot, luovuus, rohkeus ja joustavuus. Oppimisesta pitää tehdä opiskelijoille merkityksellistä mm. erilaisten meille tärkeiden arvojen kautta. Tavoitteena on opiskelijan sydämen sivistys, joka tähtää ihmisenä kasvuun ja muiden huomioimiseen. 

Muuramen lukio vaalii opiskelijalähtöisyyttä. Lukio on nimenomaan opiskelijoita varten. Opiskelijoiden läsnäolo näkyy mm. opettajainkokouksissa, kehitysaloitteiden tekijöinä ja kaikessa toiminnassa. Pyrimme kasvattamaan myös opiskelijajohtajuutta erilaisissa projekteissa, joita johtavat opiskelijat (juhlat, tapahtumat, tutorit, yrittäjyys- ja kekeprojektit, kansainvälisyys ja matkat, metsäretki). Keskeistä on, että opiskelijat ovat mukana lukiotyön suunnittelussa, vaikuttamassa ja toteuttamassa itseään koskeviin asioihin. Tämä on samalla vahvaa demokratiakasvatusta.