Koivut 2025-2026
Koivujen blogi
Viikot 2 ja 3: Uusi vuosi, uudet kujeet
Uusi vuosi alkoi meillä hieman poikkeavasti. Aloitimme eskarin kevätkauden poikkeuksellisesti jumppasalissa oman ryhmätilan remontin vuoksi. Salissa oleminen olikin monen mielestä mukavaa vaihtelua. Oli mukava huomata, että hommat hoituvat tältä porukalta myös poikkeusolosuhteissa.
Eskarin kevätkausi aloitimme viikolla 2 matematiikatehtäviä ja rakettiaskarteluja tehden.

Viikolla 3 pääsimme jo siirtymään omaan ryhmäämme. Viikko aloitetiin tutustumalla sählyn alkeisiin jumppatuokiolla.
Tiistaina tutustuimme T- kirjaimeen toiminnallisesti leikkien ja pelaillen. Mahtavasti kirjaimista saimmekin jo aikaan tavuja ja jopa kokonaisia sanoja.

Keskiviikon musiikkituokiolla asetuimme leirinuotion äärelle laulaen, soittaen ja leikkien talvisia lauluja.

Torstaina T-kirjaimeen tutustuminen jatkui tehtävämonisteiden parisssa. Myös koodauksen alkeisiin pääsimme tutustumaan.

Perjantaina vietimme "100 päivää eskarissa" juhlaa. Lapset olivat saaneet toivoa, mitä juhlapäivänä tehtäisiin ja näiden toiveiden pohjalta juhlia sitten vietimme. Ohjelmassa oli:
Sata jumppaliikettä
Sadan sekunnin ajan paikallaan juoksemista
Sadan sekunnin ajan ympäristön äänien kuuntelemista
Sadan erilaisen tavaran/lelun järjestelemistä
jonoksi ja jonon pituuden tarkastelua

Lyhytelokuva
Poppareita ja mehua

Ongintaa, jossa onkeen nappasi lukuun 100 liittyvä tehtävävihkonen

Lopuksi kaikki saivat diplomit

(Lähde: Freeed.com)

Viikko 50: Nisset ja nasset
Maanantaina Koivuissa laitettiin jauhot pölisemään kun käytimme aamupäivän piparien leivontaan. Ja kuinka montaa taitoa siinä taas harjoiteltiinkaan ihan huomaamatta? Taikinan kauliminen vaatii silmän jä käden yhteistyötä sekä voiman säätelyä, jottein taikina repeä. Muottien asettelu kehittää hahmotuskykyä sekä opettaa mittaamista, kun tarkastellaan miten taikinasta saataisiin mahdollisimman monta piparia yhdellä kaulinnalla. Hienomotoriikkaa taas kysyi herkkien piparien pellille nostelu. Ikävin kehitettävä taito leipureiden mielestä lieni itsehillintä sillä omat piparit oli maltettava leipoa loppuun ennenkuin taikinaa päästiin maistelemaan 😋
Tiistaina luonamme vieraili kuramoottori Super-Mario (vai olikohan sittenkin kuraattori Marjo), joka piti esikoululaisille tuokion positiivisten ajatusten voimasa. Esimerkkien kautta keskusteltiin, mitä ovat ihmisen punaiset ja vihreät ajatukset ja kuinka kääntää punainen ajatus vihreäksi. Entä millainen toiminta aiheuttaa itsessä tai toisissa punaisia/vihreitä ajatuksia? Entä mitä vaikutusta on sillä jos omat ajatukset itseä kohtaan ovat jatkuvasti punaisia? Tärkeitä pohdintoja, niin lapsille kuin aikuisillekin.
Keskiviikkona teimme hieman jouluisia matematiikan tehtäviä ja kertasimme samalla luluailuetta 1-6. Uusiin numeroihin tutustumme jälleen uuden lukukauden alettua. Keskiviikkona iltapäivällä vietimme myös Koivujen joulujuhlaa vastannutta Jouluglögi-tilaisuutta, jossa oli nähtävillä Koivujen Kultakutri ja kolme karhua -esitys marraskuisesta jouunavaustapahtumasta. Kiitos kaikille kävijöille!

Torstaina pääsimme koeyleisöksi seuraamaan naapuriryhmä Pihlajien joulujuhlaesityksen kenraaliharjoitusta sekä nostimme sykettä jouluisen jumpan tahtiin.
Perjantaina vietimme ansaittua leikkiaamua. Pitkä syksy alkaa painaa ja esikoululaisten toiminnassa on havaittavissa selkeää väsymistä, niinpä on aika alkaa rauhoittua ja hidastaa tahtia joulua kohti.

Viikko 49: Kalenteri aukeaa
Viikko 49 starttasi joulukalenterintarinan aloituksella. Koivujen tämänvuotinen joulukalenteri kertoo pikkuisen Hiiri Hiirusen jouluvalmisteluista. Lisäksi maskottimme Napsu on haluaa ilahduttaa lapsia musiikkilla: Joka aamu hän tuo kalenterihetkelle uuden toivekappaleen sekä vuorollaan jokaiselle lapselle pienen jouluisen herkun. Kyllä nyt kelpaa odottaa pukin tuloa vielä viimeiset viikot. Lisäksi maanataina pidimme jouluista ulkoliikuntaa.

Tiistaina työn alla oli vielä viimeinen uusi kirjain enne joulua. "Ylhäältä alas! Selkä, jalka, lakki ja käsi!" Näin muodostui muistisäännön avulla monisteisiin upeita E-kirjaimia.
Loppuviikon täyttivät itsenäisyyspäivätehtävät sekä Jouluglögi-tapahtumaan filmatun esityksen kuvaukset. Itsenäisyyspäivän merkityksen ohella tutustuimme esim Suomen kansallislajeihin sekä erilaisiin perinteisiin.

Koivujen upeat itsenäisyyspäiväliinat