Koivut

Yhteystiedot:

Toimintakaudella 2023 - 2024 Koivuissa toimii kaksivuotisen esiopetuksen 2. vuoden ryhmä. 


Meidät tavoittaa:

044 4970 142
koivut.koivulehto(at)edumuhos.fi



Koivujen blogi

Viikko 12: Vierailijoita

Maanataina viikko aloiteltiin tuttuun tapaan käsittelemällä viikon taitoa, joka tällä viikolla oli "´Toimin yhdessä muiden kanssa". Harjoittelussa siis muiden ottaminen leikkiin sekä muiden huomiointi omassa toiminnassa. Lisäksi kylvimme rairuohot edellisellä viikolla koristelemiimme istutusastioihin. 



Tiistaina ryhmässämme vieraili Kirkonkylän koulun erityisopettaja ja erityisopetuksen koordinaattori Sirpa Kemppainenl, joka kävi tutustumassa tuleviin ykkösluokkalaisiin. Harjoittelimme matematiikassa lukujonotaitoja sekä määrän ja numeromerkin yhdistämistä. 

Keskiviikkona viikon toisena vierailijana kävi koulukuraattori Marjo Vuoti, jonka kanssa keskusteltiin hyvän koululaisen ominaisuuksista sekä käsiteltiin lasten kysymyksiä kouluun liittyen. Lisäksi askartelimme pääsiäispupuja ikkunoitamme koristamaan. 



Torstaina vuorossa oli v-kirjaimen opettelua sekä koko päiväkodin yhteisen satukirjaprojektin edistämistä. 

Perjantaina nautittiin salivuorosta sekä lauleskeltiin pääsiäis- ja kevätlauluja. 

Viikko 8

Viikolla kahdeksan teimme punnitsemishommia sekä vertailua. Haimme erikokoisia materiaaleja ja vertailimme niiden painoja keskenään henkarivaa'an avulla.

Koodasimme myös leppis-robottien avulla reittejä tunteiden maailmaan sekä tutustuimme T-kirjaimeen.


Perjantain jumpassa tasapainoilimme, hypimme tasahyppyjä sekä yhdellä jalalla ja kertasimme eri kehonosia dinosaurus-teemalla.

Viikko 7: Hiihdon hurmaa!

Viikolla seitsemän saimme pakkasten hellitettyä kokeilla suksien luistoa. Hiihtäjälupauksemme kiersivät kierroksen toisensa perään päiväkotimme ladulla ja tsemppasivat ystävänpäivän kunniaksi toisiaan hienoihin suorituksiin! Ystävänpäivälle askartelimme ystäville hienoja ystävänpäiväkortteja. Tutustuimme myös tällä viikolla K-kirjaimeen ja tutkimme vasta- sekä yksityiskohtia.


Viikko 5: Mäkikisahuumaa!

Maanantai stattasi leikkien sekä keskiviikon mäkikisan maskottia suunnitellen. Pohdimme millaisia ominaisuuksia hahmolla tulisi olla ja testasimme esimerkiksi painon vaikutusta pulkan liukumiseen käytännössä. Kävimme läpi myös viikon tähtitaidon, joka tällä kertaa on "kuuntelen toisia ja odotan omaa puheenvuoroani". 

Tiistaina siirryimme suunnitelmista toteutuksiin ja aloimme rakentaa kisamaskottia. Aluksi demokraattisesti äänestäen päätimme supersankarihahmomme (ryhmän teeman mukaisesti) viitan värin sekä eläinlajin. Tämän jälkeen lapset saivat oman kiinnostuksensa mukaan jakautua, joka rakentajiin tai taustatarinan/esittelyn kirjoittajiin. Äänestyksillä päädyimme valmistamaan punaviittaisen sapelihammastiikerin. 



Keskiviikkona koitti viimein odotettu kisapäivä! Tunnelman virittäiseksi pidimme aamulla talvisen lauluhetken ja siirryimme tämän jälkeen ulos leikkimään. Kymmenen jälkeen siirryimme kisapaikalle esittelemään oman kisaajamme sekä seuraamaan vastustajien esittelyitä. Tunnelma oli käsinkosketeltava kun kisa viimein julistettiin alkaneeksi. Oman maskotin kannustamisen lisäksi harjoiteltiin myös kaverin tai tässä tapauksessa vastustajajoukkueiden tsemppaamista. KIsatuloksiin laskemispituuden lisäksi vaikuttivat myös tyylipisteet, joten lopulliset kisatulokset julkaistaisiin vasta pari päivää myöhemmin: tätä oli kuitenkaan kaikkien vaikea hyväksyä ja hanskat lyötiin hyvin pian tiskiin Koivujen kissaeläimen jäätyä pituuden puolesta mäkikisan kolmamnneksi. Pettymysten sietoakin tuli siis treenattua! 



Torstaina ja perjantaina treenattiin pienryhmissä numeroa 8 sekä P-kirjainta.

Suraavalla viikolla saapunut kisatulos antoi aihetta riemuun! Hyvä Koivut!

Viikko 4: Talviurheilukauden avaus

Maanantaina aloittelimme viikkoa leikkipäivän merkeissä ja kävimme läpi viikon tähtitaidon: En odotuta! Ennen uuteen toimintaan siirtymistä aikuiset käyvät ennakoimassa lapsille hyvissä ajoin tulevaa toimintaa ja leikkien lopetusta. Nyt harjoittelemme, ettei toiminnan vaihtumisen lopulta koittaessa aikuisen tarvitse pyytää useaan otteeseen leikkien siivoamista ja siirtymän aloitusta. Viikon aikana kyseisessä taidossa nähtiinkin hienoa edistymistä! 



Tiistaina aloitimme talviurheilukauden esikoululaisten kanssa ja kävimme Jääklubin tarjoamassa luistelukoulussa jäähallilla. Oppilaat osallistuivat rohkeasti oman taitotasonsa mukaisesti yhteiseen harjoitteluun ja pelaamiseen: Ja voi sitä riemua! Luistelujatreenejä jatkamme ulkojäillä ti 13.2 (tarkempi info ryhmän ulko-ovessa). 



Keskiviikkona oppilaat pääsivät yksitellen tekemään Sanat paloiksi -kartoitusta, joka mittaa luki- ja kirjoitusvalmiuksíen tasoa. Tuloksista tarkemmin Wilmaan kirjoitettavissa väliarvioissa. 

Torstaina ja perjantaina harjoiteltiin numeroa 7. Lisäksi perjantaiaamuna käytimme, kevätkaudella joka toinen viikko olevan salivuoromme, villasukkajumpan merkeissä. Harjoittelimme luistellen ja leikkien muun muassa liukumista ja tasapainoilua.