Terveydenhoitaja

Terveydenhoitajan palvelut

Lukiolaiset voivat käyttää terveydenhoitajan ja kuraattorin palveluita samalla tavalla kuin aiemmin yläkoulun puolella. Lukiolaiset ovat jo täysi-ikäisyyttä lähenteleviä nuoria, joiden toivotaan oma-aloitteisesti ja rohkeasti ottavan itse yhteyttä tarvittaessa. Mitä enemmän ikävuosia karttuu, sitä enemmän nuoren tulee ottaa itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen kuuluu, että osaa hakea apua itselleen, mikäli se on fyysisen tai psyykkisen terveydentilan tai haasteellisen elämäntilanteen vuoksi tarpeen. Yhteyttä kannattaa ottaa kaikenlaisissa pulmatilanteissa mielellään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

TERVEYDENHOITAJA

Terveydenhoitaja on tavattavissa koululla päivittäin. Terveydenhoitajan päivystystunti on klo 10-11. Ensimmäisen vuoden opiskelijoille terveydenhoitaja tekee terveystarkastuksen ja toisen vuoden opiskelijat käyvät lääkärintarkastuksessa.

terveydenhoitaja Marika Sipola
p. 044 4970 236
marika.sipola@pohde.fi
yhteydenotot myös wilman kautta


Opiskelijoilla on myös mahdollisuus käyttää lääkärin, terveyskeskuspsykologin ja sosiaalityöntekijän palveluita. Kaikki käynnit ovat maksuttomia. Näihin palveluihin voi ohjautua terveydenhoitajan ja koulukuraattorin kautta tai ottamalla itse suoraan yhteyttä.