HI6 Maailman kulttuurit kohtaavat (2op)

Opintojakson kuvaus ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteet

Opintojaksossa perehdytään kulttuurin käsitteeseen ja kulttuurieroja koskevan ajattelun muutoksiin sekä tarkastellaan, miten suhtautuminen eri kulttuureihin on vaihdellut ajattelun ja yhteiskuntien muuttuessa. Opintojaksossa tarkastellaan länsimaisten ja muiden kulttuurien kohtaamista ja vuorovaikutusta historian eri aikoina.

Opintojakson keskeiset tavoitteet linkittyvät luontevasti myös laaja-alaisen osaamisen tavoitteisiin. Opintojakson keskeisistä sisällöistä esimerkiksi länsimaisten kulttuurien kohtaaminen muiden kulttuurien kanssa historian eri aikoina antaa työkaluja ja esimerkkejä pohtia ristiriitoja ja ongelmia eettisyyden, oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja myötätunnon näkökulmasta. Nämä vahvistavat opiskelijan hyvinvointiosaamisen kehittymistä.

Vuorovaikutusosaaminen näkyy opintojakson tavoitteissa ja työtavoissa. Historialle ominaiset työtavat ovat keskustelevia, opiskelijalähtöisiä ja vuorovaikutteisia. Opintojakson keskeiset sisällöt auttavat opiskelijaa kohtaamaan, ymmärtämään ja hyväksymään erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä sekä kehittämään muita arvostavaa oppimisilmapiiriä. Historian oppiaineen keskeisenä lähtökohtana on oppia hyödyntämään ja arvioimaan kriittisesti erilaisia tietolähteitä ja niiden luotettavuutta. Työtavoissa opiskelija myös harjoittelee tuottamaan, yhdistelemään ja soveltamaan tietoa, mikä tukee monitieteellisen ja luovan osaamisen laaja-alaista oppimista.

Historian opetus korostaa keskeisesti ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, mikä tukee opiskelijan yhteiskunnallisen osaamisen laaja-alaisia tavoitteita. Maailman kultturien opintojakson keskeiset tavoitteet ja sisällöt antavat työkaluja myös tältä osin opiskelijan ymmärryksen ja ajattelun vahvistamiseen.

Opintojakso, joka käsittelee maailman kulttuureja, kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja vuorovaikutuksiin liittyviä ristiriitoja historian eri aikoina, antaa opiskelijalle valmiuksia ilmiöiden pohtimiseen, ymmärtämiseen ja ratkaisemiseen sekä humanistisesta että kestävän tulevaisuuden näkökulmasta, mikä tukee eettistä ja ympäristöosaamista.

Maailman kulttuurien opintojakson sisällöt ja keskeiset tavoitteet syventävät tietämystä kultturien vuorovaikutuksista ja globaalin maailman moninaisuudesta, mikä tukee opiskelijan globaali- ja kulttuuriosaamista, jossa keskeistä on ymmärtää kansainvälisyyden ja vastuullisen yhteiskunnan jäsenen merkitys unohtamatta oikeutta omiin kulttuurisiin juuriinsa.

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
  • ymmärtää kulttuurien vuorovaikutusta koskevia teorioita ja käytänteitä
  • tunnistaa kulttuuristen arvojen ja maailmankuvien ilmenemisen arkielämässä ja sosiaalisissa suhteissa
  • osaa eritellä kulttuurien välistä vuorovaikutusta sekä historiallisessa että nykypäivän kontekstissa
  • analysoi esimerkiksi taiteissa, uskonnossa ja sosiaalisissa rakenteissa esiintyviä kulttuurisia arvoja ja käytäntöjä
  • erittelee kulttuurien moninaisuutta historiallisena osana eurooppalaista kulttuuria ja pystyy arvioimaan sille annettuja merkityksiä
  • osaa kriittisesti eritellä ja arvioida kulttuurisia eroja koskevia väitteitä, eri kulttuureihin liitettyjä stereotypioita sekä kulttuurien vaikutusta yksilöön
  • tuottaa yksin tai ryhmässä historiallista asiatekstiä käyttämällä monipuolisesti ja kriittisesti lähdeaineistoa.

Opintojakson keskeiset sisällöt

Kulttuurintutkimuksen perusteet ja käsitteet
  • kulttuurit ja niiden vuorovaikutus
Opintojaksossa tarkasteltaviksi kohteiksi valitaan kaksi tai useampia kulttuureja seuraavilta alueilta:
  • Aasian kulttuurit
  • Afrikan kulttuurit
  • arktiset kulttuurit
  • Australian ja Oseanian alkuperäiskulttuurit
  • Latinalaisen Amerikan kulttuurit
  • Lähi-idän kulttuurit
  • Pohjois-Amerikan alkuperäiskulttuurit.
Opintojakson arviointi

Opintojakson arviointi painottuu opintojakson keskeisten tavoitteiden hallitsemiseen. Keskeisiä arvioitavia tavoitteita ovat opiskelijan kyky ymmärtää ajallista kehitystä, syy-yhteyksiä ja tapahtumien ja ilmiöiden seurausvaikutuksia sekä taito hankkia informaatiota eri lähteistä, erotella olennaista ja epäolennaista tietoa sekä kyky arvioida historiallisia ilmiöitä, tulkintoja ja historian tiedon käyttöä kriittisesti. Arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan taito ymmärtää, soveltaa, analysoida ja yhdistellä historiallista tietoa esimerkiksi perustellun tiedon välineenä tai taitoa muodostaa tiedoistaan loogisia kokonaisuuksia

Opintojaksolla toteutetaan sekä formatiivista että summatiivista arviointia. Formatiivinen arviointi on opiskelijaa opinnoissa kehittävää ja tavoitteiden saavuttamista auttavaa palautetta. Opintojakson aikana voidaan pitään erilaisilla verkkoalustoilla kertaavia testejä, joissa opiskelijan on mahdollista peilata omaa osaamistaan opintojakson sisällön hallitsemisessa. Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojakson palautteella esimerkiksi asiatekstin tuottamisesta, kriittiseen tiedonhakuun tai historiallisten dokumenttien analysointiin liittyvissä tehtävissä. Opiskelun aikaisen palautteen tarkoituksena on ohjata opiskelijaa tulemaan tietoiseksi työskentelytavoistaan ja kehittymisestään opintojakson tavoitteiden saavuttamisessa.

Summatiivinen arviointi koostuu opiskelijan tuotoksista ja/ tai opintojakson tavoitteisiin pohjautuvaa osaamista ja soveltamiskykyä mittaavasta kokeesta ja siitä saatavasta arvosanasta. Opintojakson tavoitteet ja keskeiset sisällöt mahdollistavat sen, että opiskelijan tekemää tutkimusta, jossa opiskelija käyttää lähdeaineistoa monipuolisesti ja kriittisesti ja esittelee tutkimuksen opintojakson aikana sovitussa tilaisuudessa, voi käyttää arvioinnissa. Arvioinnissa voidaan käyttää tällöin paitsi itsearviointia myös sekä vertaispalautetta että opettajan arviointia. 

Opintojakso arvioidaan numeroin (4-10).