Taimen -satuja

Taisto Taimenen seikkailu

Olipa kerran Taisto taimen. Kun hän heräsi niin hän meni aamupalalle ja söi. Mutta yhtäkkiä hänen teki mieli lähteä seikkailemaan. Hän lähti pesäkolostaan. Hän ui ja ui kunnes hän näki oudon kolon. Hän pääti lähteä sinne seikkailemaan. Kolo oli suuri. Kolosta Taisto kuuli hirveää murinaa. Taisto ui yhä lähemmäs murinaa sitten hän huomasi Antti ankeriaan joka oli sotkeutunut levään. Taisto auttoi Antin pois. -Kiitos Taisto. Sitten he lähtivät tutkimaan yhdessä luolaa. Yhtäkkiä hauki tuli nurkan takaa. Antti ja Taisto painuivat kyyryyn. Onneksi hauki ei huomannut heitä. Sitten he lähtivät tutkimaan lisää luolaa. Kun he menivät syvemmälle luolaan he löysivät aarearkun ja toivat sen Taiston kotiin ja jakoivat sen. Sen pituinen se.

Taika taimenen surullinen päivä

Olipa kerran Taika taimen. Taika taimen on vielä pieni tai no hän oli ykkös luokkalainen. Hän meni ensimäisenä päivänä kouluun. Kaikki tujottivat häntä. Häntä pelotti koska että joku tekee hänelle pahaa. Kun hän pääsi luokaan, hän istui perimmäiselle penkille, koska siinä luki Taika taimen. Kun päästiin tunille kaikki tujottivat häntä. Koulu loppui. Hän meni kotiin. Hän söi ja lähti uimaan. Hän tapasi Linnean. -Tule mukaan, Linnea pyysi. Mutta Taika taimen sanoi: -En tiedä oikein tuunko. Kun hän oli miettinyt jonkun aikaa hän pääti mennä. Kun päästiin Linnean luo Linnea kiusasi häntä. Hän sanoi: - Oletpas ruma. Haen maissia sinulle ja keksiä minulle. Ha Ha Haa. Sitten Taika taimen suuttui ja lähti kotiin. Linnea lähti hakemaan maissia ja keksiä. Kun Linnea tuli hän ihmetteli mihin Taika taimen oli menyt. Taika taimen oli menyt kotiin kertomaan äidille mitä oli tapahtunut. Ne menivät kouluun. Seuraavana päivänä ne selvittivät asian koulussa ja niistä tuli kaverit. Sen pituinen se.

Taika Taimenen seikkailu

Olipa kerran Taika Taimen. Hän asui purossa pellon vieressä. Vesi oli todella saastunutta ja likaista joten siellä ei voinut elää lainkaan. Kerran sinne tuli kalastaja veneellään ja kalasti melkein kaikki kalat. Mutta ei kalastanut Taikaa eikä Taistoa hänen kaveriaan. Kun vesi oli jo todella todella likaista sattui niin että Taisto kuoli koska siellä ei pystynyt hengittää. Taika päätti että hän, lähtisi pois tästä purosta ettei kuolisi itsekin. Kun Taika oli pakannut omat kamppeet hän lähti. Taika löysi paikan joka oli muuten hyvä mutta, se vesi oli todella syvää joten siellä voi olla isoja kaloja jotka syövät pienet kalat. Niinpä taika päätti palata takaisin kotiin. Siihen saastuneeseen ja likaiseen puroon. Kun Taika oli hänen vanhassa kodissaan se oli muuttunut kokonaan hyväksi ja näkyväksi vedeksi. Sitten hän huomasi että siellä on nyt paljon ystäviä hänelle. Sen jälkeen Taika Taimen eli koko loppu vuotensa siinä purossa. Sen pituinen se.

Taika Taimenen seikkailu

Olipa kerran Taika niminen taimen, joka asui perheensä kanssa sorasta tehdyssä talossa jota eivät isot kalat löytäneet. Taikan veli Taisto oli vuoden vanhempi Taikaa. Taika joutui moniin seikkailuihin Taiston kanssa ja nyt aion kertoa teille yhden heidän seikkailuistaan. Taika oli kauan odottanut tätä päivää. Tänään oli loma-päivä silloin koko perheellä oli vaapaata koulusta ja töistä. Taikan muut veljet ja siskot olivat jo käyneet koulun ajat sitten ja muuttaneet pois. Taikan vanhin sisko Tiia oli jo saanut lapsia, jotka olivat Taiston ikäisiä. Vain 1 oli Taikan ikäinen. Kaikki olivat tyttöjä. Taikan perhe lähti vesipuistoon mutta perillä heitä odotti yllätys mutta huono sellainen. Nimittäin paha velhotyttö jonka nimi oli Moon joka tarkoittaa kuuta. Moon oli jäädyttänyt vesipuiston. Taika huomasi että vesi jään sisällä liikkui josta Taika arvasi että vesipuiston yllä oli vain jääkuori. Taika ajatteli että jään voisi murskata. Jos sitä poraisi tai hakkaisi ehkä silloin jääkuori pettäisi. Taika pukkasi Taistoa joka vieläkin katsoi suu niin auki että siitä olisi voinut mennä toinen kala. -AU, Taisto sanoi mutta kysyi mitä hän aikoi sanoa. Taika kuiskasi asiansa Taistolle joka sanoi että jään voisi sulattaa. Taika mietti ja sanoi: -Eikö Moon ole jään kuningattaren tyttö? Taisto osasi vastata nopeasti: -EI vaan Tiian toisiksi vanhin tyttö. -EIKÄ, vastasi Taika. Nyt vuorostaan Taisto sai katsella Taikan ilmettä. Taika ja Taisto kävivät heti toimiin. Taisto haki työkalupakin ja Taika tulipadan. Taisto kysyi mihin tarvitset tulipadan? Jään sulattamiseen tietenkin Taika vastasi. Taika ja Taisto ryhtyivät hommiin. Jää suli nopeasti ja Moon oli taas pelkkä tavallinen tyttö. Sen pituinen se. Mikä oli tarinan opetus? No se että sellaisena kannattaa pysyä millainen on alun perin ollut.

Taisto taimenen seikkailu

Olipa kerran pieni kala Taisto. Taiston paras ystävä oli Taika. Taika ja Taisto leikkivät kaiket päivät. Taika ja Taisto tulivat toimeen kaikkien muitten kanssa paitsi Isokalan joka jahtasi heitä alvariinsa. Taisto ja Taika yrittivät aina, että Isokala jahtaisi isompia kaloja. Mutta Isokala ei suostunut sillä hän halusi aina jahdata Taistoa ja Taikaa. Sillä Isohailla oli vielä maksamatta eräs kalanvelka koska Taisto ja Taika olivat joskus härnänneet häntä. Eräänä päivänä Taisto ja Taika leikkivät ja Isokala oli liikkeellä ja kun Taisto ja Taika huomasivat Isokalan niin he lähtivät pakoon. Isokala huomasi heidät ja äkkiä lähti perään. Taika huusi: -Apua äkkiä! Taisto huomasi vedessä kiviä. -Mennään tänne. Taisto huusi: -Taika mennään tänne. He menivät ja sitten tuli Isokala. Hän tuijotti ympärilleen ja oli ymmällään minne ihmeeseen Taisto ja Taika olivat menneet. Sillä aikaa Taisto ja Taika nauroivat kiven alla Ja Isokala meni kotiinsa. Jälleen olivat Taisto ja Taika voittaneet Isokalan. Sen pituinen se. Ja Taiston ja Taikan kävi hyvin.

Taika Taimenen tiukat ajat

Olipa kerran Taika niminen taimen. Hän oli viisi vuotias. Hän tykkäsi leikkiä ritari-prinsessaa. Hänellä oli 999 sisarusta jotka olivat aina jossain. Ja siksi Taikan piti pärjätä yksin. Tänään tuli haukiperhe. Hauet yrittivät syödä Taikan, mutta Taika pääsi kiviin piiloon. Hauet lähtivät ja Taika pääsi pois piilosta. Sen pituinen se.

Taisto ja sen perhe

Olipa kerran Taisto joka asui Merikarvianjoella joka oli puhdasta ja näkyvää vettä. Taisto pelasi jalkapalloa. Eräänä päivänä Taisto meni jalkapalloharkkoihin. Harkoissa Taistolla murtui jalka. Hänet vietiin sairaalaan. Sairaalassa Taistolta leikkatiin jalka. Eräänä päivänä Taiston jalkapallojoukkue tuli katsomaan Taistoa. Taisto ilahtui kun hänen jalkapallojoukueensa tuli käymäämään sairaalassa. Kun jalkapallojoukkkue oli lähtenyt niin Taisto luki kirjaa jonka nimi oli Superkissa. Superkissa oli Taiston lempikirja. Jalkapallojoukkue oli tuonut sen Taistolle. Taisto luki sitä joka päivä. Mutta yhtenä päivänä sairaalaan tuli hauki jä hauki söi Taiston lempikirjan. Taisto suuttui hauelle. Mutta Taisto ei päässyt sairaalasta. Mutta eräänä päivänä Taiston jalkapallojoukkue tuli taas käymään ja toi uuden Superkissa kirjan Taistolle. Taisto pääsi kotiin ja pystyi jatkamaan jalkapalloa.

Taika Taimenen seikkailu

Olipa kerran Taika Taimen, hänen perheeseensä kuului isä Tarmo ja äiti Tanja. Hän seikkailee päivittäin hänen parhaan kaverin Tadan kanssa joessa. Mutta siellä on vaaroja, nimittäin isot petokalat. Taika haki eräänä päivänä Tadan seikkailuun ja Tada tuli mielellään mukaan. -Keskuksessa on tänään simpukka festarit mennäänkö sinne, Taika kysyi Tadalta. -Joo mennään vaan, Tada vastasi. Mutta reitillä tuli vastaan Atti Patti Ahven ja se ahven vasta ilkeä oli. -No mihin tyhmillä on matka? Atti kysyi ilkeänä. -Ööö simpukka festareille, toki voit liittyä seuraan, Tada ja Taika sanoivat samaan aikaan. -No en todellakaan tuu tommotteiden kaa, vastasi Atti ilkeänä. -Okei jos muutat mieltä tule vaan, Taika sanoi. Simpukka festarit loppuivat. Oli kulunut tunti ja Taika ja Tada leikkivät piilosta. -Minä lasken ensin jooko? Tada kysyi Taikalta. -Joo toki, Taika vastasi. -Yksi kaksi...... Täältä tullaan. APUAAA!!! Taika huusi. Tada ui nopeasti Taikan luo. Siellä oli Atti, mikäpä yllätys. -Mene pois Atti! Tada sanoi puolustavasti. -No mutta miksi? Näen silmieni edessä kaksi hyvää herkkupalaa. Tämmöstä ei ihan joka päivä saa, Atti sanoi mulkoillen. Mutta juuri silloin tuli Tadan isä ja huusi niin lujaa että koko joki kaikui ainakin 11 minuuttia. -Kiitos Taisto, sanoi Taika. -Kiitos isä tosi paljon. Olisimme voineet kuolla jos et olisi tullut. -No minä menen kotiin syömään. Tule pian Tada, Taisto sanoi. Oli kulunut kolme vuotta Tada ja Taika olivat yhä kavereita ja Atti Patti Ahventa ei ole näkynyt.
Sen pituinen se.

Taika Taimenen seikkailu

Olipa kerran Taika Taimen, joka asui matalassa purossa. Sillä on tosi hieno auto, jolla se päristelee pitkin puroa. Sillä ei ole taloa, koska sillä on kaveri, jonka nimi on Taisto Taimen ja ne asuvat yhdessä. Eräänä aamuna Taisto meni hakemaan ruokaa kellarista. Kun hän avasi oven hän huusi: -Apua! Taika tuli katsomaan mitä oli tekeillä. Siellä oli varas joka söi kaikki perunat. Taistolla ei ollut enää yhtään perunoita. Sitten hän haki lihat kellarista ja meni sisälle syömään. Sen pituinen se.

Taisto Taimenen elämä

Olipa kerran taimen nimeltä Taisto. Taistolla oli perhe joka asui korallin alla. Taiston perheeseen kuului kolme taimenta ja vanhemmat. Taisto on heistä vanhin. Taisto oli kymmenen vuotta. Taiston pikkusisko on seitsemän vuotta ja Taiston pikkuveli on neljä vuotta. Sitten koitti Taiston syntymäpäivä. Taisto sai syntymäpäivälahjaksi uuden puhelimen. Taisto oli kiitollinen puhelimesta. Hän näytteli puhelinta kavereilleen koulussa. Yhtenä päivänä joku varasti puhelimen. Kun Taisto oli matkalla kotiin, hän huomasi, että puhelin ei ollut repussa. Hän sanoi kaverilleen, että puhelin on hukassa. He etsivät puhelinta lähistöltä, mutta he eivät löytäneet puhelinta. He näkivät jollakin samanlaisen puhelimen. He menivät kysymään häneltä, että onko tuo hänen oma puhelin. Hän sanoi, että hän löysi sen koulusta Taiston luokasta. Taisto kiitti häntä ja sanoi että hän on Taiston uusi kaveri. Sen pituinen se.

Taika ja Taru auttavat pikkukalaa

Olipa kerran Taika niminen taimen. Se oli vasta viikon ja sen paras kaveri oli Taru taimen. Taika ja Taru olivat tosi hyviä ystäviä ja he leikkivät aina piilosta. Kun Taru oli menossa piiloon, hän näki petokalan vedessä rannan lähellä. Taru pelästyi. Petokalan nimi oli Roobert ja se oli hauki. Taru huusi peloissaan Taikaa. Kun Taika tuli niin myös Taika pelästyi. Kun molemmat olivat kiven luona Taika sanoi: -Ollaan ihan hiljaa. -Joo, Taru sanoi. Roobert oli tosi lähellä. - Hiljaa se tulee, Taika sanoi. Taika ja Taru menivät enemän kiven sisälle. Roobert lähestyi koko ajan lähemmäs ja lähemmäs. Taru sanoi : -Mennään vielä enemmän kiven sisään. -Joo, Taika sanoo. Kun Taika ja Taru olivat aika syvällä kiven kolossa Taika huomasi jotain loistetta. Mutta sitten he vain menivät eteenpäin. Kun koitti ilta niin Taika sanoi: -Meidän varmaan pitäisi jo mennä kotiin päin. Niin Taika ja Taru lähtivät kotiin. Seuraavana päivänä Taika ja Taru menivät taas leikkimään piilosta. Nyt Taika meni piiloon. Taas Roobert oli siellä. Se väijyi pikku kalaa. Taika huusi Tarun. Sitten Taika ja Taru menivät auttamaan pikkukalaa. He auttoivat Tintti Mikku taimenta. Sen jälkeen Taika lähti Tarun ja Tintin kanssa leikkimään. Sen pituinen se.

Taika Taimenen seikkailu

Olipa kerran Taika taimen. Taika oli 9 -vuotias. Hänen perheeseen kuuluivat äiti Sara, isä Matti ja pikkusisko Laura. Eräänä aamuna Taika ja Laura leikkivät ulkona naapurin Annan kanssa. Mutta jostakin kuului outoa rapinaa. Lapset pelästyivät mutta se oli vain merihevostaxi joka oli tulossa hakemaan Taimenia kouluun. Kun Taika, Laura ja Anna pääsivät koululle niin Taika meni käymään vessassa. Mutta kun hän oli tulossa pois niin ei vessan ovi auennutkaan. Taika pelästyi kamalasti nimittäin Taika oli laittanut vahingossa oven lukkoon. Siksi Taika ei ennen koskaan ollut lukinnut vessan ovea ei edes kotona. Kun Taika yritti avata ovea ränkyttämällä sitä niin ovi ei auennut siitä mistä sen olisi pitänyt aueta, vaan sen sijaan se ovi oli siirtynyt toiselle puolelle. Taika huokaisi helpotuksesta, mutta helpotus unohtui nimittäin siellä ei näkynytkään yhtään luokkaa vaan sen sijaan paljon pienen pieniä ovia. Taika luuli että oliko hän kasvanut jättiläiseksi vai oliko ovet pienentyneet. Taika oli tavallaan oikeassa. Ovet olivat pienentyneet mutta ne ei ole luokkia eikä hän ole muuttunut jättiläiseksi. Taika astui sisälle punaisesta ovesta. Hän astui juuri pois koulusta mutta tietenkään Taika tiennyt vielä sitä. Hän oli tullut Vanhaan hylkyyn. Sillä välin Laura ja Anna ehtivät huolestua. Taika oli ollut jo vartin vessassa. Mutta Lauran ja Annan tunti oli alkamassa niin Laura sanoi että ikävä kyllä tunti alkaa. Meidän on luotettava että hänelle ei sattuisi mitään. Vanhassa hylyssä oli sänky ja Taikaa väsytti niin kamalasti että hän meni sänkyyn nukkumaan. Koulu loppui vai loppuiko? No ei mutta Taika Taimenen uni loppui, nimittäin Taika oli nähnyt unta. Ja niin oikea merihevostaxi tuli hakemaan Taikaa kouluun. Sen pituinen se!

Taika Taimenen jännittävä päivä

Olipa kerran taimen hänen nimi on Taika. Oli normaali aamu Taikan piti lähteä kouluun ja isä töihin. Äiti jäi kotiin tekemään ruokaa. Kun Taika oli koulussa sinne tuli uusi oppilas. Hänen nimensä oli Susanna. Taikan mielestä hän oli vähän ilkeä muille. Esimerkiksi Thanja, Susanna oli ilkeä Thanjalle. Hän vei Thanjan kynän ja katkaisi sen. Thanja alkoi itkeä koska Thanja on herkkä. Sitten Susanna tuli minun luo ja kiusasi minua. Hän tönäisi minua. Koulu oli loppu ja menin kotiin. Siellä oli kiva yllätys. Siellä oli makkarakeittoa. Isä tuli juuri samaan aikaan kotiin kuin minä. Sitten minä, äiti ja isä mentiin ruokapöytään. Kun olimme syöneet niin ovellemme tuli joku. Menin avaamaan oven ja siellä oli Thanja. Hän pyysi minua ulos. Menin kysymään saanko mennä ja pääsin. Kun olimme Thanjan kanssa ulkona kävelemässä niin vastaamme tuli joku outo tyttö. Kun hän tuli kohdallemme niin hän sanoi hiljaa että tulkaa kuudelta koulun saliin. Thanja ja Taika tottelevat. Oli kulunut kaksi tuntia ja Taikan piti lähteä kotiin. Kello oli jo puoli kuusi. Thanjan ja Taikan piti lähteä koululle äkkiä. Taika meni hakemaan Thanjaa koululle äkkiä. Kun he olivat koulun salilla niin outo tyttö tuli esiin ja alkoi puhua outoja. Minä ja Thanja ihmeteltiin kolme minuuttia ja sitten tyttö sanoi: olen Miisa Koivunen. Tytöt sanoivat että se on hieno nimi. Sitten heistä tuli parhaat kaverit.

Taika Taimenen eka viikko

Olipa kerran taimen nimeltään Taika. Heti kun hän syntyi hän halusi seikkailemaan. Mutta äiti kielsi ja sanoi: -Et saa mennä heti kun synnyit. Siellä on vaaralista. Siellä on petokaloja ja velhokaloja ja myrkkykoralleja. Meillä on vain yksi elämä muista se. -Joo joo. -Menehän nyt nukkumaan. Minä ja isäsi etsimme ruokaa aamuksi, sanoi äitikala. Tulemme kohta, huusi hän ja isä mennessään.

Taimenen hurja päivä

Olipa kerran Taisto taimen. Se asui muiden pienten taimenten luona. Eräänä päivänä iso taimen pelasti pikkuiset taimenet isolta hauelta. Iso taimen teki piilopaikkoja pienille taimenille. Sitten pieni Taisto taimen meni etsimään syömistä. Se meni kiville ja löysi ruokaa, sitten se söi kunnes hauki hyökkäsi sen kimppuun. Viime hetkellä se pujahti koloon ja iso taimen sivulta törmäsi haukeen. Hauki pelästyi ja se lähti pakoon.

Taisto Taimen

Olipa kerran Taisto Taimen. Hän on aina ongelmissa. Milloin hänellä on haukia perässä tai muita petokaloja. Taisto on ainoa poikanen koska muut poikaset kuolivat. Onneksi hänellä on hyvä ystävä nimeltä Antti ahven. Antti joutuu aina pelastamaan Taiston petokaloilta. Kerran Taisto joutui meilkein hauen suuhun. Jos Taistolla ei olisi ollut Anttia hänet oltaisiin syöty. Antti on ainoa perheenjäsen koska kaikki muut syötiin. Mutta se on jo toinen tarina.

Taika taimenen seikkailu

Olipa kerran Taika taimen. Eräänä päivänä Taika taimen pyysi äidiltään eväät viikoksi yökylään. Hänen isänsä oli antanut Taikalle muinaisen kalojen hallitsija -kirjan. Siinä luki että Taikasta tulisi kalojen kuningatar. Mutta ennen sitä Taikan oli suoritettava kolme vaaralista tehtävää. Taika huijasi äitiään että menisi viikoksi kavereille yöksi. Vaikka oikeasti lähti vaaralliseen seikkailuun. Kirjassa luki että ensimmäinen tehtävä oli uiskennella haiden seassa. Taikaa se pelotti mutta pakko oli. Seuraavaksi hänen eteensä tuli jättijätti valas joka nukkui. Taikan oli mentävä sen ohi. Kun Taika oli mennyt jättivalaan ohi niin koitti viimeinen tehtävä. Se oli vaarallisin tehtävä. Taikalla oli 30 sekuntia aikaa etsiä luolasta avain. Kun aika lähti päälle Taika ampaisi kiven taakse mutta siellä ei ollut mitään. Kun oli vielä 20 sekuntia aikaa Taika meni lehtien taakse, mutta sielläkään ei ollut mitään. Kun 10 sekuntia lähti päälle niin Taika meni pieneen koloon ja avain oli siellä. Avain piti laittaa luolassa olevaan koloon. Kun Taika oli laittanut avaimen luolassa olevaan koloon niin yhtäkkiä Taikan päälle tuli kruunu ja hienot vaatteet. Taikan nenän eteen tuli iso valtakunta. Taika kutsui kaikki hänen sukulaiset ja kaverit linnan juhliin. Taikasta tuli koko maailman kuningatar. Sen pituinen se.

Taiston seikkailut

Oipan kerran Taisto joka oli taimen poikanen joka oli hukannut äitnsä. Taisto meni etsimään äitiänsä isänsä kanssa. Isä sanoi että jää sinä kotii ettei sinulle tapahdu mitään. Kun taisto halusi auttaa mutta isä oli jokaukana. kaverin jonka nimi oli Taika hän sanoi että äiti on hukassa. niinpä he menietsimään molemmat. ja äiti ja isä olivat tulossa. takaisin kotiin taisto sanoi äidille että löysin ystäävän .sen pituinen se

Taika Taimenen seikkailu siskon kanssa

Olipa kerran pieni kala nimeltä Taika Taimen. Hän asuu Merikoskella. Hänen pikkusiskonsa Lona on halunnut jo koko ikänsä päästä seikailuun ja nyt hänellä on mahdollisuus päästä isosiskonsa kanssa kunnon seikkailuun Kuuralammelle. Lonaa Taika huutaa ja lähtee etsimään häntä. Kun Taika tulee keittiöön Lona hypähtää levälaukusta ja huutaa....... PÖÖ! Taika säikähtää. Pian kuitenkin Taika kertoo että he lähtevät kohta Kuuralammelle. Lona ei malta odottaa että he lähtisivät. Seuraavana päivänä Taika huutaa Lonalle että he lähtevät. Lona räpyköi portaat alas niin nopeasti kuin pyrstöstään pääsee. Sitten he hyvästelevät vanhempansa ja lähtevät matkaan. Kuuralammella on hyvin paljon vaaroja Taika kertoo Lonalle mutta Lonaa ei vähääkään kiinnosta mitä hänelle puhutaan. Pian kuitenkin vaara on melkoinen kun ihmisiä alkaa lähestyä. Taika yrittää suojata Lonaa mutta Lona on jo kivikossa. LONA VARO! Taika huutaa. Onneksi Lona ehtii kuulla. Mitä äiti sanoisi jos Lonalle olisi sattunut jotain Taika miettii. Pian kuitenkin Taika uskaltaa mennä kivikon läpi pikkusiskonsa kanssa mutta he eivät huomaa että kalastaja on löytänyt jotain kivikosta. Se astuu kivikon päälle juuri silloin kun Taika ja Lona ovat sen sisällä. Onneksi heille ei käynyt kuinkaan. Se oli lähellä Taika huokaisee. Niin oli Lona jatkaa. Voidaanko jatkaa matkaa Taika kysyy? Ilomielin Lona sanoo. Kahden kuukauden seikkailun jälkeen Taika ja Lona palaavat kotiin. Äiti ja isä kummatkin huutavat kuin yhdestä suusta kun näkevät vanhempansa. Ihanaa olla kotona oli ikävä Lona sanoo ja halaa äitiä. Niin minullakin teitä äiti vastaa. Isä sanoo että enää ikinä ette lähde mihinkään ilman meitä. Joo joo Taika sanoo. Nyt ollaan perheen kesken äiti sanoo. Sen pituinen se.

Taisto Taimenen seikkailu

Olipa kerran taimen joka meni piiloon haita. Taimen pinkaisi piiloon kiviin. Sitten se löysi vanhan sukellusveneen. Se meni sukellusveneeseen ja hai seurasi sitä. Taimen näki hain ja ui karkuun sukelluveneeseen. Kun taimen pääsi haita karkuun sukellusveneeseen se tippui napin päälle.
Sukellusvene lähti liikkeelle ja hai ei saanut taimenta kiinni. Taimen ja sukellusven törmäsivät kiveen ja Taisto lensi ilmaan ja lokki sai Taiston kiinni ja se meinasi saada taiston syötettyyä poikasille mutta taiste hyppäsi veteen ja Sukellusvene seurasi häntä koska siinä oli ihmisiä niinpä Taisto meni karkuun. Taisto pääsi karkuun ja näki kodin ja Taisto meni kodin sisään ja näki perheensä ja he elivät onnelisina elämänsä loppuun asti sen pituinen se.

Taimenen seikkailu

Olipa kerran Taimen. Hänen perheensä kuuluivat Isä Taisto ja Äiti Taika. Yhtenä päiväna Taimen päätti lähteä pienelle retkelle. Seuraavana päivänä hän lähti. Hän oli kulkenut jo pitkiä matkoja. Hän näki luolan päällä toisen taimenen. Hetken kuluttua toinen taimen oli lähtenyt keräämään ruokaa. Kun toinen taimen heräsi niin sängyn pöydällä oli iso kärpänen. Kun hän oli syönyt he menivät käymään luolan päällä. Toinen taimen sanoi että luolan päällä kuulemma on aarre. He olivat kiivenneet tunnin ja he vihdoin pääsivät luolan päälle ja huomasivat että siellä kiiltää joku. He kävelivät arkun luo. Siellä oli kultaa. Kun he yrittivät nostaa eivät he saaneet sitä ylös. Toinen taimen sanoi että kannetaan kullat yksi kerrallaan ja he kantoivat. Sillä kullalla ostivat omat kodit. Sen pituinen se.

Taisto taimenen seikkailu

Taisto Taimen asuu Merikarvianjoella. Taisto on liikunnallinen kala. Hän pelaa jalkapalloa. Kerran Taisto meni kouluun ja yhtäkkiä iso hauki tuli Taistoa vastaan ja Taisto meni kiven taakse piiloon. Kun Taisto tuli koulusta niin maa alkoi täristä ja Taisto näki että sieltä tuli iso aalto. Taisto meni karkuun mutta aalto sai Taiston kiinni. Taistolla oli taju kankaalla. Taisto heräsi viikon päästä ja lähti kotiin mutta ei tiennyt minne lähteä. Taisto seurasi aallon jättämiä jälkiä. Kun Taisto oli uinut jo 25 kilometriä Taisto piti tauon. Se lähti kotiin päin. Kun Taisto meni kotiin niin sieltä tuli iso hauki. Mutta vaikka Taisto oli puolitoistametriä pienempi Taisto ei tällä kertaa lähtenyt karkuun, vaan sanoi pelataanko jalkapalloa. He alkoivat pelaamaan eikä tarvinnut kuin odottaa 15 minuuttia kun Taisto johti 20-0 ja hauki oli jo niin puhki että Taisto pääsi livahtamaan karkuun. Taisto ui kunnes pääsi kotiin.