Yhdysvaltalainen psykologi John B. Watson (1878–1958) testasi vuonna 1920 kuuluisassa kokeessaan klassisen ehdollistumisen toimimista ihmisellä. Watson ja hänen avustajansa Rosalie Rayner ottivat koehenkilöksi pienen noin 1-vuotiaan pojan, jota he kutsuivat nimellä Albert. Kokeen tarkoituksena oli ehdollistaa Albert pelkäämään rottia.

Kokeen alussa Albert sai vapaasti tutustua eläviin rottiin (neutraali ärsyke), joita hän katseli kiinnostuneena. Tämän jälkeen rotan näkemiseen yhdistettiin kova ääni (ehdoton ärsyke), jota Albert pelkäsi ja joka sai hänet itkemään (ehdoton reaktio). Kun kova ääni yhdistettiin riittävän monta kertaa rotan näkemiseen, Albert alkoi itkeä jo pelkästään nähdessään rotan. Alun perin neutraali ärsyke rotta oli siis muuttunut ehdolliseksi ärsykkeeksi, joka sai aikaiseksi itkun ehdollisena reaktiona. Albertin pelko myös laajeni koskemaan kaikenlaisia karvaisia eläimiä esimerkiksi kaneja ja koiria ja jopa partaisia miehiä.

Watsonin kokeen eettisyys on kyseenalaistettu. Nykyään pienen lapsen pelottelu ja ehdollistaminen pelkäämään asioita ei olisi tieteellisen tutkimuksen eettisyysperiaatteiden mukaan sallittua. Jotkut ovat myös arvioineet, että Albert saattoi kärsiä peloista koko loppuelämänsä. Tätä tietoa ei kuitenkaan ole voitu ainakaan toistaiseksi vahvistaa, koska pikku-Albertin todellinen henkilöllisyys on edelleen selvittämättä, eikä tarkkaan tiedetä mitä hänelle myöhemmin elämässä tapahtui.

(Studeo, PS1 Toimiva ja oppiva ihminen)