Vieremän päiväkoti
Tiedote huoltajille 15.12.2022
VARAUDUMME VARHAISKASVATUKSESSA MAHDOLLISIIN SÄHKÖKATKOIHIN
Poikkeuksellinen tilanne sähkömarkkinoilla aiheuttaa epävarmuutta sähkön riittävyyteen. Varaudumme mahdollisiin sähköpulan aiheuttamiin sähkökatkoihin varhaiskasvatusyksiköissämme.
Varhaiskasvatuksessa pyritään häiriötekijöistä huolimatta järjestämään mahdollisimman tavallista ja turvallista arkea päiväkodeissa, perhepäivähoidossa ja esiopetuksessa.
Mikäli sähkökatkos tulee varhaiskasvatuspäivän aikana, se voi vaikuttaa mm. seuraavilla tavoilla:
- Toimintaa voidaan järjestää tavanomaista enemmän ulkona.
- Tarjottava ruoka ei välttämättä ole ruokalistan mukaista.
- Ruokailu voidaan joutua toteuttamaan kertakäyttöastioita käyttäen.
- Vettä ei välttämättä ole käytettävissä suuressa määrin. Ensisijaisesti taataan juomavesi.
- Viemärit eivät ole käytöstä.
- Valoa saadaan patterikäyttöisistä valaisimista, kuten taskulampuista ja otsalampuista.
- Sähkökatkon aikana on mahdollista, ettei puhelin tai netti toimi kuin jonkin aikaa, joten varhaiskasvatuksen ja huoltajien välinen yhteydenpito ei tällöin onnistu. Hätätilanteissa voidaan kuitenkin aina soittaa hätänumeroon.
- Lapsen mahdollinen poissaolo varhaiskasvatuksesta ennakoidun sähkökatkon vuoksi ei oikeuta asiakasmaksun alennukseen.
Lapsen tuonti- ja hakutilanteissa on tärkeää kiinnittää huomiota turvallisuuteen varsinkin, jos pihavalot eivät toimi. Huoltajalla on vastuu lapsesta siihen asti tai alkaen, kun on luovuttanut tai vastaanottanut lapsen varhaiskasvatuksen työntekijältä.
Yksiköissä tullaan harjoittelemaan lasten kanssa, miltä tuntuu, jos sähköt menevät poikki ja valot sammuvat ja miten silloin toimitaan.
Huoltajien on hyvä varata lapsille lämmintä vaatetta päiväkotiin ja perhepäivähoitoon
Vieremän päiväkoti
Päiväkodissa on kolme ryhmää: Soraset (0 - 3-vuotiaat), Kiviset (3 - 5-vuotiaat) sekä Dinot (3 - 5-vuotiaat).
Päiväkodin pihalla on kaksi isoa kiipeilytelineittä, keinuja, karuselli, liukumäkiä, hiekkalaatikko, ”puiset hevoset”, tasapainoiluun tarkoitetut ”puomit” ja huvimaja. Pihalla on erillinen aidattu alue Sorasten lasten aamupäivän ulkoiluja varten. Siellä on myös keinuja, hiekkalaatikko, liukumäki ja leppäkerttukeinu. Päiväkodin avaralla pihalla on tilaa juosta ja leikkiä. Sieltä käsin on mukava seurata lintujen muuttoa tai ohikulkevalla tiellä meneviä erilaisia kulkuneuvoja.
Päiväkodin lähiympäristöstä löytyy paljon hyviä retkeilykohteita (puistoalueita, leikkipuistoja, ranta ja metsiä) ja pyrimmekin tekemään retkiä viikottain.