Perustunteet (pikkukuvat)
Pohditaan perustunteita lisää pikkukuvien avulla.
Annetaan lapsen pohtia kuva kerrallaan mitä tunnetta kuvassa oleva henkilö mahtaa tuntea, ja mistä lapsi päättelee näin.
"Mitä tunnetta tässä kuvassa mahdetaan tuntea?"
"Ai hän on iloinen, kyllä, tunne on siis ilo. Ilon tunne."
"Ahaa, siinä siis hymyillään. Kyllä, suu hymyilee. Silloin tunne on ilo. Ilon tunne."
Voidaan yhdessä taas pohtia mitä tunteita lapsi tai aikuinen on milloinkin tuntenut, ja mitkä asiat saavat kyseiset tunteet meille.
Lapset tulkitsevat kuvista tunteita eleiden ja ilmeiden avulla. Tässä ei ole oikeaa ja väärää tulkintaa. Aikuinen voi kuitenkin kertoa lapselle, mikäli hän tulkitsee jonkin kuvan tunteen eri tavalla. On hyvä myös perustella asia lapselle.
(Kuvat: Papunetin kuvapankki, papunet.net)