Laivureiden toimintaa kuvina
Laivureiden huhtikuu🎈💛
Huhtikuussa olemme saaneet nauttia jo välillä ihanan lämpimistä keleistä. Lasten lempipuuhaa sekä sisällä että ulkona on ollut juokseminen! Salissa lapswt ovat innostuneet puolapuista ja myös eläinjumppa oli kivaa! Olemme laulaneet paljon ja pienimmätkin Laivurit laulavat jo hienosti mukana tutuissa lauluissa🤩
Olemme myös viettänyt oman lelun viikkoa ja käynyt kirjastoretkellä. Sekä tärkeimpänä, arkeen on mahtunut paljon leikkiä ja lukuisia sylittely- ja halihetkiä🩷
Huhtikuun lopuksi juhlimme Vappua koko päiväkodin yhteisissä juhlissa diskoillen🎈

Maaliskuun puuhia🤩
Laivureiden Helmikuu🩵
Tammikuun touhuja🤩
Joulukuun juttuja🎄
Marraskuun touhuja ⭐️
Marraskuu aloitettiin valokuvauksella ja kaikki Laivurit olivatkin paikalla kuvauksissa🙂 Ryhmäkuva löytyy eteisen seinältä ja lapset ovat sitä innokkaasti tutkineet.
Perheiltaa satujen ja askartelun parissa vietettiin marraskuun alussa. Kiitos kaikille osallistujille! Melina Aremaa toi erilaisia lehtisiä kirjastolta ja jaamme ne teille kotiin. Olemme keränneet hienosti myös uusia luettuja kirjoja satujunan kyytiin😊
Jumpassa on marraskuussa ollut temppurata ja Laivurit ovatkin innokkaita temppuilijoita!🤩
Lapset ovat myös päässeet askartelemaan oraville tammenterhoja🐿
Marraskuun lopussa vielä puurojuhla koko perheelle🧑🎄

Lokakuun touhuja🍁
Lokakuussa retekeilimme museolla koko päiväkodin voimin. Päiväkodilla vietimme Liikkuvat pihat-tapahtumaa ja osallistujia olikin paljon!
Laivureiden seinälle on ilmestynyt satujuna, johon keräämme yhdessä luettuja kirjoja. Kirjoja katsellaan ja luetaan Laivureissa päivittäin. Jumpassa olemme leikkineet palloilla. Lisäksi olemme laulaneet ja soittanut soittimilla sekä vielä viikolla 43 olemme
viettäneet Nalle-viikkoa.