LASTEN OIKEUKSIEN VIIKKO 17.-21.11.
Lasten oikeuksien viikkoa vietettiin Kippareissa siten, että lapset saivat suunnitella kyseisen viikon toiminnan, ulkoilun ja leikit. Suunnitelma on ollut kaikkien nähtävillä eteisen seinällä ja sitä on katsottu pitkin viikkoa ja mietitty mitä on jo tehty ja mitä on vielä tulossa. Meidän tavoite ja ajatus oli, että jokainen lapsi pääsee osallistumaan ja hänen äänensä kuullaan.
Maanantaina vietimme oman lelunpäivää ja hauskoja leluja lapsilla olikin taas mukana! Myös ipad hommia toivottiin, joten päätimme piilottaa omia leluja ja unikavereita ympäri päiväkotia. Lapset saivat taas kuvavihjeen avulla etsiä oman lelun. Piirillä jokainen sai vuorollaan tulla esittelemään ja kertomaan omasta lelusta jotain. Jokainen lapsi pääsi ääneen ja osallistumaan itse suunniteltuun toimintaan!
Tiistaina osa porukkaa lähti Tennariin jumppailemaan. Lapset tekivät siellä taas temppuradan ja myös liukumäki kiinnosti! Lähes kaikki lapset jaksoivat kävellä koko matkan Tennariin ja takaisin, wau! Hieno suoritus! Loput lapset jäivät päiväkodille ja kävimme vuorotalon pihalla ulkoilemassa. Siellä lapsia kiinnosti kiipeilyhommat ja iso liukumäki. Iltapäivällä teimme saliin temppuradan. Temppuratoja on rakennettu monena iltapäivänä ja lapsista on hauskaa osallistua radan tekemiseen ja miettiä mikä juttu tulee mihinkin.
Keskiviikkona lasten toiveesta leivoimme M&M keksejä. Kaikki hoidossa olleet lapset saivat osallistua taikinan sekoon tai keksien tekemiseen. Kaikki saivat myös lopuksi maistaa M&M karkkeja ja välipalalla maistuikin itse leivotut keksit! Innostuimme myös uudistamaan ja rikastamaan oppimisympäristöjä. Lapset ovat kiinnostuneita tällä hetkellä mm. Frozenista, prinsessoista, Batmanista ja muista supersankareista. Näillä teemoilla aloimme muokkaamaan kotileikkihuonetta sekä autoleikkiä.
Torstaina teimme retken keskustaan postikadun poliisipuistoon. Meille sattui onneksi kiva retkisää. Puistossa oli kivoja uusia juttuja, jotka innosti lapsia liikkumaan! Retken kohokohta oli kun kaksi poliisia poikkesi puistossa jakamassa lapsille heijastimia.
Huomenna perjantaina lapset pääsevät jokainen vuorollaan kokeilemaan taikahiekkaa.